Teide

Tilapäivitys

Teide

Aurinkoinen aamu, vihdoinkin! Teide on pitkän pilvisen ja viileän jakson jälkeen näkyvissä. Meren yllä on pilviä, toivotaan, että ne eivät tule varjostamaan päiväämme: tänään saadaan ensimmäisiä vieraita uuteen kotiin.

P.S. Muistutus: Viikonloppuna vietetään perinteistä La Floridan kyläjuhlaa, lauantaina on pucheron syönti, sunnuntaina 1.2. romería alkaen klo 14.

Asioilla

Tilapäivitys

Orotava

Taas juostiin asioilla Orotavassa. Kaupungintalolla käytiin kysymässä, mikä meidän osoitteemme virallisesti on, kun eri sopimuksissa kulkee kolmea osoitetta. No, saatiin neljäs. Jotakin kai niistä on käytettävä. Ongelma on siinä, että kauppakirjan mukainen osoite on sivukujalle, joka on kasvanut umpeen. Meille kuljetaan viereistä katua, jonka kadunnumerot on jo varattu.

Teimme myös anomuksen siitä, että aurinkopaneelejamme varjostavat palmut puhdistettaisiin tai leikattaisiin. Odottelemme siis, mitä virkamiehet vastaavat ja milloin.

Sitten käytiin Movistarilla, sillä netti lakkasi eilen toimimasta. Nyt taas odotellaan, mekaanikko tulee kun ehtii…

Pihahommia

Tilapäivitys

image

Tänään urakkanani oli porraskaiteiden maalaus.

Blogi näyttää muuttuvan nyt ”Miten asua La Orotavan chaletissa” -teemaiseksi, mutta haitanneeko tuo, tulihan tuota Puerton elämää jo useamman vuoden seurattua. – Ja pikkuasunto on edelleen Puertossa, sielläkin käydään usein.

Paikallinen tuttavan ”pehtoori” kävi tutustumassa taloomme, antoi lisää ötökkämyrkytysohjeita ja saamme pikapuolin käymään myös uima-allasasiantuntijan.
Kuulimme myös, että palmuja ei saa ilman lupaa kaataa, ne ovat tarkasti suojeltuja. Niinpä palmusta, joka varjostaa aurinkokennojamme, täytyy käydä neuvottelemassa kaupungintalolla. Luultavasti sitä voidaan siistiä, mutta ei kaataa.

– Omassa takassa paloi tänään tuli!

Limon

Tilapäivitys

image

Tänään kävin sitruuna- ja appelsiinipuiden kimppuun. Saimme yhden hyvän sitruunan, mutta muut ovat vielä vihreitä ja osin huonoja. Puita vaivaa ötökkä, joka kurtistaa lehdet ja tuhoaa kasvia. Eilen ruiskutimme biomyrkkyä ötököiden tuhoamiin oksiin, mutta tänään päätin sitten leikata kaikki vaurioituneet lehdet pois. Mikähän ötökkä tuo vaalea mönkijä on? – Nyt odotellaan, miten kasvit toipuvat.

Puutarhassa

Tilapäivitys

jardin

Tässä vielä yksi kuvaamaton kukka omalta pihalta. – Nyt eletään sitä muuttamisen vaihetta, että puolet tavaroista on pikkukodissa Puertossa ja puolet muutettu uuteen taloon. Siinäpä sitä onkin sitten muistelemista, missä mikäkin on…
Tänään jo pilkahteli aurinko!

Santa Cruz

Tilapäivitys

 

image

Tänään ajelimme Santa Cruzissa asioilla; sielläkin satoi. Nyt on ollut todella erilainen talvi, vettä on tihuuttanut lähes joka päivä ja aurinko on pysytellyt pilvien takana. Kylmääkin on ollut, +17 kieppeillä. Kyllähän me, täällä asuvat, jaksamme aurinkoa odotella, mutta harmittaa viikkoturistien puolesta.

P.S. Olipa muuttunut hankalaksi NIE:n haku. Yksi käynti ei riitäkään, vaan kaavakkeiden täytön ja pankissa käynnin jälkeen täytyy tuoda kuitti Policia Nacionaliin. NIE-kortin saamiseksi pitää sitten vielä odottaa viisi päivää, jonka jälkeen kortin voi noutaa uudella ajalla, joka on internetistä varattu.
Residencian haku on jo toinen tarina, siitä myöhemmin.

Silloin, kun viisi ja puoli vuotta sitten hain molemmat, ne sai yhdellä käynnillä ja parin tunnin odotuksella.

Netti

Tilapäivitys

image

Tänään oli pilvinen ja hieman sateinen päivä. Kävimme tilaamassa Movistarilta nettiliittymän, koska Air Fibren asentajan soittoa ei ole kuulunut. Saimme tietää Movistarilla, että asuinalueellemme on vuoden lopussa tulossa valokuitu. Sitten saamme vielä nopeamman netin.
Puutarhatöitä riittää edelleen, teimme pihahommia siihen saakka kunnes aurongonlasku värjäsi pilvet oransseiksi.

NIE

Tilapäivitys

image

Tietoisku NIE:stä, ulkomaalaisnumerosta, jota täällä pidempään aikaansa viettävä – virallisesti kai kolme kuukautta on raja – tarvitsee joka paikassa.
Aiemmin NIE haettiin niin, että mentiin Policia Nacionaliin aamulla aikaisin jonottamaan vuoroa, ja yleensä saman päivän aikana dokumentin sai. Nykyään aika poliisilaitokselle on varattava netistä osoitteesta:
sede.administrationespublicas.gob.es/icpplus
Ja siellä on osattava antaa tiedot niin, että hakupaikaksi tulee Puerto de la Cruz. Ensi kertaa NIE:tä hakevan ei kannata täyttää passitietojaan, muutoin ohjelma ei hyväksy hakua. Jos onnistuu täyttämään anomuskaavakkeen oikein, saa ajan näytölle ja sähköpostiinsa. – Opin tämän tänään, kun yritin täytellä kaavaketta moneen kertaan uudelle NIE-hakijapariskunnalle, enkä onnistunut. Lopulta kerhon Niina auttoi ja soitti hyvällä espanjan taidollaan informaationumeroon, josta saimme tiedon passitietojen pois jättämisestä.

Mucho trabajo

Tilapäivitys

image

Paljon on töitä, että saa täällä uudella talolla kaikki paikat kuntoon. Aloitettiin kuitenkin tärkeimmästä, kirsikkapuun istutuksesta. Eikö se ollutkin niin, että puutarhanhoito on tärkeää? :)
Vaihtelua se ainakin on siivouksen lomassa. Kaikki täytyy puhdistaa edellisten asukkaiden jäljiltä, esim. astianpesukone oli semmoisessa kunnossa, ettei edes kuvaa viitsi ottaa. Uima-allasta tuskin on puhdistettu sitäkään kuukausiin.

Vielä asunnonvälittäjästä: Emme etsineet taloa välittäjän kautta, vaan netistä asuntojenmyynti-ilmoituksista. Yllättäen kontaktinumero olikin välittäjän, eikä yksityinen. Välittäjä oli Orotavasta ja myyjien asialla, ei meidän. Siksi emme häneltä palveluja saaneet, emmekä halunneetkaan, eikä hän luotettavalta vaikuttanut.

Talo tuntuu edelleen mieluiselta ja hyvä niin! Eiköhän kaikki asiat saada kuntoon, ja meillä riittää vapaa-ajan puuhaa.

Puutarhanhoitoa

Tilapäivitys

image

Tänään tehtiin ulkotöitä: katon puhdistusta, kasvien siistimistä ja kastelua (tutustuttiin pihan kastelujärjestelmään). Kysymyksiä heräsi: Paljonko palmu tarvitsee vettä päivässä? Entä hedelmäpuut? Milloin pitää lannoittaa, milloin myrkyttää ötököitä (= käyttää ”kasvinsuojeluaineita”)? Täällä puutarhanhoito on niin toista kuin Suomessa. No, ehkä google tietää. Ja jotakuta paikallista puutarhuria täytyy konsultoida.
Hyvä päivä: Tänään saatiin sähkö! Nyt puuttuu vielä parempi nettiyhteys, ollaan mokkulan varassa.