Teide x 2

Tilapäivitys

tei

Teide aamulla ja Teide illalla, siihen näkymään ei kyllästy.

Fysioterapiassa pääsin erityispaikalle, hoitopöydälle, josta oli hyvä näkymä Teidelle. Nyt polvi sai mm. kylmähoitoa, eikä pitänyt siitä yhtään! Lämpö ja aurinko, ne antavat voimia.

Illalla kyläilimme Puertossa ystävien luona, ja taas Teide näyttäytyi meille ylväänä hämärän tultua.

Tänä aamuna mittari Orotavan kodissamme näytti vain +15 astetta. Kylmää! Piti etsiä jo pitkähihaista puseroita ja villasukkia esille. Nytkö se “talvi” alkaa täälläkin? Joinakin vuosina Teide on saanut lumen näihin aikoihin, tänä vuonna onneksi vielä ei. Nyt, aamupäivällä, lämpötila ulkona on jo 21 astetta.

P.S. Kävin eilen Orotavan 99-kaupassa etsimässä uutta uimapukua, kun vanha on jo kulahtanut ja menettänyt joustonsa. Ei ole, uimapuvut on pantu varastoon ja talvivaatteet, kevyttoppatakit ja neuleet ovat esillä. Niin ne näkemykset eroavat. Nämä säät olisivat Suomessa kesäisiä – parempia ehkä kuin kuluneena kesänä siellä oli.

Fysioterapia

Tilapäivitys

null

Tiedoksi niille, joilla on täältä Sanitaksen terveysvakuutus: tällä viikolla Clinica Vida on alkanut toimia yhteistyössä Sanitaksen kanssa.

Oma kokemus: Toinen polveni on kipuillut kesästä saakka. Eilen kävin Bellevuessa ortopedillä, sain lähetteen magneettikuvaukseen ja fysioterapiaan. Minut ohjattiin Sanitaksesta Clinica Vidaan (Carretera generalilla, Las Arenakseen päin Puertosta). Mikäs siinä, olen käynyt siellä joskus ennenkin, mutta maksavana asiakkaana. Menin itse asiassa mielelläni sinne, sillä Hospiten-ketjulla on joitakin arveluttavia juttuja tilillään, esim. etelän julkisen terveydenhuollon sairaalarakentamisen hidastamista. Näin olen kuullut, ei faktoja tai lähdeviitteitä, mutta onneksi tämä ei ole tieteellistä kirjoittamista, vaan mielipiteet ovat sallittuja.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa fysioterapiassa. Kokemus oli hyvä. Sain polveeni laseria, ultraääntä ja sähkö- ja lämpöhoitoa. Vielä en tiedä vaikutuksesta, hoito jatkuu ensi viikolla.

Puolustan vielä Teneriffan julkista terveydenhuoltoa, johon myös kuulun. Hoito on hyvää, ystävällistä ja ammattitaito on korkea. Odotusajat spesialistille ovat kuitenkin pitkät; sama ongelma on Suomessa.

Hace calor

Tilapäivitys

calor

Eilinen oli aurinkoinen ja kirkas päivä. Kävin kuvaamassa puusta tehdyn suuren linnun, jonka Arte joven en la calle – nuorten taidetapahtuma – on rakentanut. Lintu löytyy Orotavan keskustasta, Plaza de Constitucionilta.

Tälle päivälle on luvattu hellettä, yli 30 asteen lämpöä ja calimaa. Aamu valkeni vaaleanpunaisena ja lämpöä oli jo kahdeksalta 24 astetta.

Suomessa on satanut lunta, kolareita ajettu, kylmää. Taas kerran: mikä onni asua täällä! ¡Qué suerte vivir aquí!

Naranjas

Tilapäivitys

nar

Ovatpa meheviä ja maukkaita meidän tämän vuoden omat appelsiinimme, naranjat, jotka alkavat kypsyä. Söin tämän syksyn ensimmäisen, keltaisimman ja suurimman, minkä löysin. Lämpöä ja kastelua on ilmeisesti ollut tarpeeksi tänä vuonna.

Tätini on asunut 1950-luvun puolestavälistä saakka Uudessa Seelannissa, on siellä edelleen. Lapsena kuulin puhuttavan, kuinka tädin pihalla kasvoi greippejä ja appelsiineja. Se tuntui ihmeelliseltä pohjoissuomalaisten tytön näkökulmasta.
– Nyt se on totta meillä. Elämä heittelee arvaamattomasti, onneksi.

Arepas

Tilapäivitys

are

Ruokapäivitys ja suosittelu (ilman sponsoria 😊).
Kävimme Lagunan vanhassakaupungissa. Ystävät veivät meidät (itse asiassa jo toista kertaa) arepaksille paikkaan, jossa oli tosi hyvät ja edulliset arepat ja valinnanvaraa oli.
Söimme langostino-ja mechada-arepat, maukkaita, rapeakuorisia olivat. Nyt löytyi voittaja La Veran areparallekin, meidän mielestämme. Viinikin oli hyvää. Paikallisia käy paljon.

Missä? Arepera Punto Criollo, Calle El Tizón 6, La Laguna. Vanhankaupungin kävelykadun vieressä, kivenheiton päässä siitä korkeimmasta kirkontornista, joka näkyy moneen suuntaan tässä maailmanperintökohdekaupungissa.

Yläkuvassa alkupalaksi almogrotea (vuohenjuustopohjaista tahnaa) leivän kanssa, maukasta. Ei maltettu ottaa kuvaa ennen maistamista!

Kotona

Tilapäivitys

kot

Kotona taas! Kuinka mukavaa onkaan nukkua omassa sängyssä ilman kiirettä mihinkään ja ilman matkasuunnitelmia. Olemme kuitenkin käyneet jo Puertossa, siellä tuli vastaan enemmän ystäviä ja tuttavia kuin äskeisellä Suomen reissulla. Monet talviasukkaat ovat siis jo palanneet.

Suomeen on uutisten mukaan tullut jo talviset säät. Meillä helteet ovat hellittäneet, mutta saamme nauttia n. 25 asteen lämmöstä, onneksi. Tänään satoi, mutta sitä luonto kaipaa. Uusi banaaniterttu on kypsymässä – se on jostakin syystä nopeampi lajike kuin edellinen.

Katalonia: siellä on ongelmallinen tilanne. Espanja uhkaa ottaa autonomian hallintaansa ja katalaanit haluavat neuvotella itsenäisyydestä. Saa nähdä mitä tuleman pitää.

Odottelua

Tilapäivitys

madr

Odottelua lentokentillä: Yläkuvassa Oulun terminaalin mukavat säkkituolit ja alakuvassa olosuhteet Madridin terminaali 2:ssa. Hieman ankeampaa täällä, etenkin, kun joudutaan odottelemaan aamuun saakka. Emme ole ainoita, joka seinustalla tai nurkalla makoilee joku lentoaan odottava matkustaja.

Listasin tässä, joutessani, tämän kesäkauden matkojani, joita on ollut tavanomaista enemmän, mutta kaikille on ollut hyvä syy.

Tässä reissuni:
-laivalla Teneriffan Santa Cruzista Espanjan Huelvaan
-autolla Huelvasta Gibraltarin kautta Madridiin
-lentäen Kuubaan, Havannaan
-8 päivän risteily Karibialla: Havanna-Belize-Honduras-Mexico-Havanna
-lento Madridiin
-autolla Madridista Andorraan, josta takaisin Espanjaan ja sitten Ranskan, Saksan, Itävallan, Italian, Tšekin, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron läpi
-laivalla Tallinnasta Helsinkiin
-junalla Ouluun ja Kemiin
-junalla Helsinkiin
-lentäen Prahan kautta Portugaliin
-viikko Lissabonissa
-lentäen paluu Suomeen
-lento Madridin kautta Teneriffalle
-lento Berliiniin
-autolla Saksan, Belgian, Hollannin, Ranskan ja Espanjan läpi Huelvaan
-laivalla Huelvasta Teneriffalle
-lento Madridin kautta New Yorkiin, jossa Manhattanilla viikko
-paluulento Madridin kautta Teneriffalle
-lento Madridin ja Kööpenhaminan kautta Helsinkiin
-lento Ouluun
-juna Kemiin
-autolla Ouluun ja Suomussalmelle sekä takaisin Oulun kautta Kemiin
-juna Ouluun
-lento Helsinkiin
-lento Tukholman Arlandan kautta Madridiin, jossa tätä kirjoitan klo 2 yöllä
-huomenna, jos kaikki hyvin menee, lento Tenerife Nortelle ja sieltä Orotavan kotiin.

Ehkä hieman liikaa matkoja tuli tehtyä. Kesäkauteen mahtui kuitenkin paitsi perinteinen autoilumme Teneriffalta Suomeen ja takaisin, myös kahdet häät juhlineen, yksiä syntymäpäiviäkin vietettiin ja sukulaisia ja ystäviä tavattiin. Ja välillä piti käydä katsomassa Teneriffan kotia.
Aikaa tähän reissailuun meni huhtikuun lopulta lokakuun puoleenväliin, siis noin puoli vuotta.

Olisikohan muutama kotipäivä nyt tarpeen?

Adiós Finlandia

Tilapäivitys

roj

Tänä aamuna aurinko oli erikoisen punainen. Portugalin metsäpalot ja hiekkapöly, kirjoittavat lehdet, liekö syy niissä?

Olemme lähtötunnelmissa: ensin Arlandan kautta Madridiin ja sieltä aamulla Tenerife Nortelle. Vihdoinkin tämän kesän reissut om suoritettu. Kotiin ja lepäämään seuraavaksi.

Hielo

Tilapäivitys

hie

Nyt alkaa olla aika lähteä täältä lämpimään! Aamulla mittari Kemissä oli jo pakkasen puolella ja lehdettömästä pihakoivusta roikkui jäätyneitä pisaroita.
– Teneriffalla on kuumaa ja calimaa, sinne onneksi pääsemme jo muutaman yön kuluttua. Kotimatka alkaa pikkuhiljaa niin, että tänään menemme junalla Ouluun ja sieltä huomenna eteenpäin.

Syksyn satoa on mukana: yksi matkalaukku on täynnä puolukoita ja pikkupussukka hilloja.

Suomussalmi ja Hossa

Tilapäivitys

hos

Teimme päiväretken Suomussalmelle ja Hossaan. Matkalla näimme Hiljaisen kansan, taideteoksen, joka on ilahduttanut ohikulkijoita jo vuosia. Joka syksy ja kevät näille hahmoille vaihdetaan vaatteet. Kesällä tässä turistinähtävyydessä on myös kahvilatoimintaa, mutta nyt kansa odotteli talvea ihan ilman lisäpalveluita.

Hossan kansallispuisto on perustettu tämän vuoden alussa, vaikka nämä kauniit maisemat ovat tietysti ikiaikaisia, alueella on ollut aikoinaan mm. savottoja, uittoja ja poronhoitoa. Poroja näkyy tienvarsilla vieläkin.

Rauhallisia ja kauniita maisemia, kalastelimme (ei saalista), tulistelimme. Välillä satoi ja melko kylmääkin oli. Hyvä retkipäivä silti.