Saarikierros

Tilapäivitys

isl 

Kävimme kierroksen saaren ympäri. Aamuhämärissä lähdimme viemään Suomen vieraita etelän kentälle. Gran Canaria näkyi horisontissa: aurinko oli nousemassa.

Ajelimme sitten Adejen kautta tehden mutkan Los Gigantesissa: La Gomera näkyi hyvin. Kaukana horisontissa siinsi myös La Palma, jonka juuri ja juuri voi nähdä alimmasta merikuvasta.

Ja sitten se jokakeväinen ”tämä täytyy nähdä”: mantelipuut olivat kukassa Santiago del Teiden seudulla. Olemme olleet tänä vuonna aikaisessa mantelinkukkien etsinnässä, sillä ilmoituksissa kukka-aika ja reitit näyttivät alkavan vasta tammikuun puolenvälin jälkeen.

Lagunassa ja Puertossa

Tilapäivitys

per

Teidellä tulivuorenpurkaus? Ei sentään, pilvimuodostelma vain näyttää siltä. Pitkästä aikaa kävin syömässä Peruanossa ystävän seurassa. Palvelu on hyvää tässä ”kotiravintolassa” (kaupunkiasunto on lähellä), ruoka menettelee.

Vajaan kahden viikon kuluttua lähden matkalle Suomeen. Miksi? Sen kerron myöhemmin.
(Kumppani jää Orotavaan eikä kaupunkiasuntokaan ei ole tyhjillään – tämä vain mahdollisille murtovarkaille tiedoksi.)

Reyes Magos

Tilapäivitys

reyes

Illalla olimme katsomassa Orotavan tietäjäkulkuetta. Kadun varret olivat täynnä väkeä ja kulkuetta sai taas odotella aika kauan. Viime vuoden kulkue oli näyttävämpi – nyt oli vähemmän hahmoja ja rakennelmia ja tietäjät tulivat kamelien sijaan kävellen. Paikalliset olivat pettyneitä, huutelivat: ”¡Queremos caramelos, está es aburrido!”

Meillä oli mukana ensikertalaisia kulkueen katselijoita, heille tapahtuma kuitenkin oli elämys.

P.S. Sain tietää, että kamelit olivat olleet alkureitillä tietäjien kanssa, mutta tulleet rauhattomiksi Colegio La Milagrosan kohdalla, joten turvamiehet olivat päättäneet turvallisuussyihin vedoten viedä eläimet pois. Tämä olikin hyvä päätös, eivät kamelit kuulu ihmisjoukkoja viihdyttämään.

Roscón

Tilapäivitys

ros

Tänään kävimme syömässä ”pitkää pullaa”, joka on traditio Orotavassa. Cruz Roja järjestää näin päivää ennen tietäjien saapumista hyväntekeväisyystapahtuman Gran Roscón de Reyes. Tänä vuonna täytetty pulla oli ennätyspitkä, 305 metriä. Menimme heti tapahtuman alkuun klo 16, mutta äskettäin ohi kävellessäni n. klo 19 paikalla oli vielä täysi meno päällä. Pullaa jonotettiin, musiikki soi, kova tungos oli kadulla.

Kaupat olivat auki ja paikalliset tekivät viimeisiä lahjaostoksiaan, sillä huomenna tulevat Los Reyes Magos.

Museo de la ciencia y el cosmos

Tilapäivitys

mcc

Kävimme La Lagunan Museo de la Ciencia y el Cosmosissa; tiedettä ja avaruutta siellä oli erilaisin koejärjestelyjen havainnollistettu. Museossa oli mielenkiintoista tiedeasiaa ja se oli tarkoitettu kaikenikäisille. Viihdyimme yli kaksi tuntia. Ensimmäistä kertaa ”ehdin” käydä täällä – monta muutakin museota ja paikkaa tällä saarella on vielä näkemättä.

Käykäähän katsomassa! Tranvíalla pääsee aivan viereen, parkkipaikkojakin oli ja residentit saavat alennuksen pääsymaksuista.

Fuegos artificiales

Tilapäivitys

fue

Sitten ne ”pakolliset” kuvat omista raketeista, hieman muokattuna. Emme menneet ollenkaan kaupungin tungokseen, vaan pysyttelimme laitakaupungilla.
Ystävien luona vietimme mukavan illan: maukasta ruokaa ja taidokasta pianomusiikkia sekä hyvää seuraa.

P.S. Kanarioystävilläni on taas tarjolla asunto lyhytaikaiseen vuokraukseen La Lagunassa. Katso yläreunan kuvan alta!