Sininen taivas

Tilapäivitys

Cie

Kahdeskymmenesensimmäinen karanteenipäivä

Pilvetön, sininen taivas. On tulossa lämmin päivä, meille luvataan +25 astetta. Linnut laulavat.

Flightradarin tämänaamuisessa kuvassa näkyy vain kaksi lentokonetta Kanariansaarten lähistöllä. Aiempaan verrattuna, siis ennen korona-aikaa, tilanne oli aivan toinen.

Maailma on muuttunut, pysyvästikö?

Kolme pikaista ajatusta tälle aamulle:

– Euroopassa on edelleen puutetta kasvosuojaimista ja muista suojavarusteita. Niitä yritetään hankkia kaikin keinoin, valmistaa itse ja niitä on myös varastettu sairaaloista ja varastoista. Mutta eipä kukaan puhu enää siitä, kuinka musliminaiset peittävät kasvonsa! Enää kasvojen peittäminen ei olekaan paheksuttava asia. (Minä sain kerran pukeutua k.o. asuun ystävien luona Kaakkois-Turkin kurdialueella. Tunsin oloni turvalliseksi.)

– Eurooppalaiset saavat nyt kokea syrjintää Afrikassa, koska ovat vieneet koronavirusta sinne. Kerrankin näin päin!

– Miehet sairastavat koronainfektiota – ja kuolevat siihen – enemmän kuin naiset. Naisten immuunipuolustus on parempi: estrogeeni lisää interferonituotantoa, joka taas vahvistaa immuniteettia. Eläköön estrogeeni!