Pihabongailua

Tilapäivitys

Cas

Kahdeskymmeneskolmas karanteenipäivä

Linnut aloittavat pihalla konserttinsa heti kun aamu valkenee. Mustarastaita ja sepelkyyhkyjä meillä lentelee pihapiirissä usein. Käyvät kylpyaltaallakin. Viime päivinä myös kanarianpunarinta on käynyt pihapuissa. Kanarianhemppoja näkyy monesti appelsiinipuun ja kiinanruusun oksilla. Tuulihaukkoja kaartelee taivaalla ja joskus olemme nähneet niitä istumassa naapuritalon katolla piipun päällä. Siis pihabongausta riittää.

Eilen Teide ”savusi”. Silloin tällöin pilvenhattarat tekevät näitä huijauksia.

Espanjan uutisissa kerrotaan poliisikontrollien lisäämisestä maanteillä nyt pääsiäisaikaan. Ihmisiä kehotetaan pysymään edelleen kotona. Pääministeri puhuu ulkonaliikkumiskiellon auttaneen epidemian rajoittamisessa ja motivoi kansaa jatkamaan poikkeustilasääntöjen noudattamista. Jatkamme.