Sunnuntairetki

Tilapäivitys

Domi

Kävimme sunnuntaiajelulla Garachicossa, sillä siellä ei tuoreimman tilaston mukaan ole ollut yhtään koronatartuntaa. Menomatkalla pistäydyimme myös Icodin Playa San Marcosissa (yläkuva), siellä on suojaisa kallioiden ympäröimä mustahiekkainen ranta, muutama baari, ravintola ja asuinkerrostaloja. Rantaan johtaa jyrkähkö katu ja portaita on kiivettäväksi asti. Paikka on jotenkin miellyttävän oloinen, pieni.

Garachicossa oli tavallista vähemmän ihmisiä, eikä mitään tungoksia. Muutama myyntikoju oli auki, lähinnä hunajaa ja leipomotuotteita oli tarjolla.

Olen oppinut uuden sanan: clarita. Se on virkistävä ja raikas eikä liian makea kesäjuoma: olutta ja sitruunamehua. Valmiinakin sitä myydään, mutta jotkut baarit valmistavat sekoituksen itse, se on monesti parempaa.

Viikonloppuna ei ole aamutv:n lähetystä, joten tänäänkään ei refránia. Huomenna sitten taas. 🙂

Orotavassa taas

Tilapäivitys

or

Vuorossa oli kävely Orotavan kaupungissa. Siellä kiinnostavat kaupungin vuosisatojen historia, vanhat ja kauniit rakennukset sekä kapeat kadut.

Puerton kaupungissa kävelyyn taas innostaa rakkaus suureen ja avaan mereen. Viime päivinä on tosin annettu varoituksia merestä. Ilmiö on nimeltään ”marea viva”, elävä meri. Täydenkuun aikaan ja sen jälkeen sekä näin syksyllä nousu- ja laskuveden erotus on suuri. Vesi tekee voimakasta liikettä ja aallot ovat suuria. Aallonmurtajille ja jyrkille rannoille menemisestä varoitetaan voimakkaiden aaltojen takia. Ennen kaikkea varoitetaan siitä, että selfien ottaminen rannalla selkä mereen päin on vaarallista. Näin toimien on selfien ottajia joutunut mereen aaltojen sieppaamana ja jopa hukkunut.

Koronatartuntojen määrä on pikkuhiljaa vähenemässä, kertovat Kanarian uutiset. Hallituksen sivuilta löytyvät sairastuneiden määrät (Gobierno de Canarias). Minä en jaksa niitä aktiivisesti enää seurata – koronaväsymys.

Päivän refrán: ”El que mucho abarca poco aprieta”. Sille löysin netistä käännöksen englanniksi: ”Dealing with everything means losing relevance”. Kuka keksisi vastaavan suomalaisen sananlaskun?

Tilapäivitys

jue

Kuvat on otettu aamuhämärissä kohti Puertoa. Liikenne moottoritiellä on jo tavallista. Muistuu mieleen ajat puoli vuotta sitten, kun ulkonaliikkumiskielto alkoi: moottoritie oli hiljainen, lähes tyhjä.

Tänään yhtäkkiä pilvet putosivat. Alakuvasta huomaa, että Puertoon ei enää näy. Tämä muutos tapahtui minuuteissa.
Meillä on ollut taas kuumaa, mutta pilvistä, trooppisen kosteaa. Päivälämpötilaksi ennustetaan +30 astetta.

Naapurisaarella Gran Canarialla on nyt koronatapauksia noin yksi sataa asukasta kohti, eniten pääkaupungissa. Meillä vähemmän, onneksemme.

Päivän refrán: ”Aquí el que no corre, vuela.” (Joka ei täällä juokse, lentää).
Suomalainen vastaava voisi olla ”Aikainen lintu madon nappaa” tai ”Älä nuku onnesi ohi”.

Muelle

Tilapäivitys

mue

Hieman enemmän ihmisiä liikkuu nyt Puerton ”turistipuolella”, Avenida Colonilla, joka kesällä oli melko tyhjä. Sekä kävelijöitä että autoja on liikkeellä tavallista vähemmän, hotellit näyttävät kovin hiljaisilta, jos ovat auki.
Muellen veistos pescadora, kalastajanainen, on viety pois!

Kouluista tänään aloittavat secundaria y bachillerato (yläkoulut ja lukiot). Turvamääräykset ovat heilläkin tarkat: mascarilla, hygienia, etäisyydet.

Päivän refrán aamutelevisiosta:
”A todo cerdo le llega su San Martín”. (Joka porsaalle koittaa San Martininsa).
Selitys, jonka löysin: San Martínin päivää vietetään marraskuun 11. päivä. Se on ollut päivä, jolloin monissa espanjalaisissa kylissä on teurastettu sika.
Sananlasku tarkoittaa sitä, että jokaiselle tulee aika vastata teoistaan.
Suomeksi vastaava, vähän miedompi, olisi ehkä: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”

Vuelta al cole

Tilapäivitys

Cole

Tänään alkavat alakoulut. Kaikilla saarilla alkaa lähiopetus n. 162 000 lapselle, paitsi Gran Canarialla on yksi koulu kiinni virusvaaran takia. Oppilailla on ollut kuuden kuukauden tauko koulunkäynnissä, sillä tasan puoli vuotta sitten, 15.3. maassa julistettiin poikkeustila alkavaksi ja tuli ulkonaliikkumiskielto rajoituksineen.

Lapset saatellaan kouluun ja haetaan sieltä pois ja tätä tehdään joka päivä koko alakoulun, osa yläkouluakin. Nyt kouluissa on maskipakko, oppilailta mitataan kuume aamuisin ja opettajat on testattu virusnegatiivisiksi. Hygieniamääräyksiä noudatetaan tarkasti.

Päivän refrán, sananlasku (viitaten koronaan, ei kouluun):
” No hay mal que cien años dure, ni cuerpo que lo resista.”
” Ei ole sata vuotta kestävää pahaa, eikä kehoa, joka sitä kestää.”

Orotavan katuja

Tilapäivitys

Or

Sunnuntaikävelyllä kuvasin taas Orotavan katuja. Hiljaista oli, vähän väkeä liikkeellä. Liikkeet olivat tietysti sunnuntain takia kiinni, mutta niin oli myös suuri osa baareista, jotka yleensä ovat auki. Mutta Orotavan (Arenaksen) Lidlissä ja sen viereisessä Hiperdinossa sen sijaan oli tungosta.

Päivälämpötilat ovat pudonneet jo hieman, n. +25.

Kanarian aamutelevisiossa on alettu esittää joka aamu yksi sananlasku. En ehtinyt aivan alkupäivinä mukaan, mutta tässä tältä aamulta:
”De tal palo tal astilla.” (Sananmukaisesti: Millainen tikku, sellainen lastu; sanakirja kääntää: Millainen isä, sellainen poika). Vastannee meidän ”Ei omena kauas puusta putoa” -sanontaa.

Koronatapauksia on taas tullut lisää, myös saarille, Teneriffalle 58 uutta sairastunutta vuorokaudessa. Santa Cruz ja La Laguna ovat kuitenkin edelleen ne paikat, joissa koronapositiivisia on eniten. Puertossa ja Orotavassa luvut ovat pieniä.

Mercado municipal

Tilapäivitys

mer

Kävin eilen Puerton kirpputorilla. Harkitsin pitkään, uskallanko sinne mennä. Päätin sitten käydä katsomassa. Turvavälit oli hyvin toteutettu, kulkureitit merkattu ja yleisöä oli vähän. Perinteistä zamburiña-annosta (grillattuja kampasimpukoita) cavan kera en nyt syönyt, vaikka houkuttelevalta näytti. Muutoinkin yritin olla koskematta mihinkään potentiaalisesti ”vaaralliseen”, esim. liukuportaiden kaiteeseen. Pari miniatyyrijuttua nukkekotiin löysin.

Hallitus on esittänyt, että 31.10. tulisi olla valmiina suunnitelma saarten turismin turvallisista ”käytävistä” (corredores seguros) saapua saarille. Sekä Espanjan että Kanarian hallitukset neuvottelevat Britannian, Saksan ja muiden maiden kanssa tämän toteuttamisesta. Turvallisuusprotokollaa ja suosituksia tarkennetaan. Testi otettaisiin ilmeisesti vain saapuessa. Lisäksi taloudellista tukea hotelleille ja majoitusliikkeille suunnitellaan. (El Día 13.9.)

Huulipuna

Tilapäivitys

barra

Eilen minulla oli pitkästä aikaa suomalaispäivä.
Kävin Juhan xazzperfumeriassa Enrique Talq -kadulla Bambia vastapäätä. Löysin (Juhan esittelemänä) kauniin huulipunan, jolla on myös mielenkiintoinen tarina. Tämän huulipunan historia ulottuu vuoteen 1927, sen rakenne, ulkoasu ja kaunis pakkaus ovat pysyneet samana ja olleet myynnissä 93 vuotta. Huulilla puna tuntuu miellyttävältä.

Kävin myös Repen, suomalaisravintolan, avajaisissa tapaamassa ystäviä, täällä asuvia ja niitä, jotka ovat jo saapuneet Suomesta talven viettoon. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Ja hyvältä maistuivat ravintolan pizzapalat juomineen.

Pienyrittäjilläkin on täällä nyt vaikeat ajat. Kaikilla, tietysti myös paikallisilla. Siksi on hyvä kannattaa heitä, ostaa pienistä liikkeistä ja jättää suuret ketjut vähemmälle.

La Playa

Tilapäivitys

playa

Kävely meren rannalla piristää aina mieltä, myös näinä korona-aikoina. Aava meri, rantaan lyövät aallot ja niiden kohina rauhoittavat. Playa Jardinilla oli tavallista vähemmän väkeä, ja turvavälejä näytettiin noudatettavan.

Koulujen alkamisesta täällä on päätetty nyt niin, että kaikilla saarilla alakoulut, infantil y primeria, alkavat 15. päivä, eikä etäkouluun nyt mennä. Secundaria y bachillerato, yläkoulu ja lukio, alkavat 16. päivä, ammattikoulut, formación profecional, alkavat 17. päivä sekä 28. päivä aloittaa Las Palmasin yliopisto ja 5. lokakuuta Lagunan yliopisto. Kaikissa oppilaitoksissa noudatetaan tarkasti turvamääräyksiä.

Turismin suhteen pääasia on turvallisuus, turismo seguro. Tämä tarkoittaa sitä, että tulijat pyritään testaamaan sekä lähtömaassa että saapuessa. – Käytännön toimia vielä suunnitellaan.

Calle Quinta

Tilapäivitys

cal

Vielä löytyi Puerton vanhasta osasta yksi aiemmin kävelemätön katu Calle Quinta. Kauniita yksityiskohtia, värejä. Katu on yksi Mequinez-kadun poikkikaduista.

Uutiset olivat tänä aamuna huononlaisia.
La Palmalla, Tijarafessa, sammutetaan taas metsäpaloa.
Afrikasta on tullut viime päivinä saarille ennätysmäärä pakolaisaluksia pienillä veneillä. Monet ovat huonossa kunnossa saapuessaan, jotkut jopa jo menehtyneitä matkalla. Naapurisaarella on majoitettu tulijoita joihinkin tyhjiin turistihotelleihin. Nämä pakolaiset eivät levitä koronaa, koska heidät asetetaan heti karanteeniin ja testataan.

Korona jatkaa silti kulkuaan. Olemme jo kaikki väsyneet tähän pieneen kaikkialla mahdollisesti väijyvään viholliseen. Kelvollisen ja toimivan rokotteen valmiiksi saaminen vaikuttaa taas epävarmalta.