Centro Salud

cen

Ylempi kuva on panoraama Casco Botanicon terveyskeskuksen pihalta merelle päin ja toinen Puerton Calle Pozolta Teiden suuntaan.

Terveyskeskuksessa oli – tietysti – tarkka koronanestokontrolli. Sisälle ei päässyt edes yläkerran odotusaulaan, vaan oven edessä oli vastaanottotiski, jossa jonotuksen jälkeen asiansa joutui kertomaan, käsidesiä käytettiin, lämpö mitattiin ja kaikille, joilla oli kangasmaski annettiin kirurginen maski käytettäväksi. Hengitystieoireita kyseltiin. Vasta tämän proseduurin jälkeen pääsi sisälle.

Jos olisi koronan oireita, mihin sitten menisi? Luulen, että ensin pitäisi soittaa koronapuhelimeen, josta saisi ohjeita. Onneksi ei ole ainakaan vielä sinne tarvinnut ottaa yhteyttä.

Eilen saarilla alkoivat influenssarokotukset. Niitä suositellaan etenkin nyt korona-aikana. Ottaako vai ei, siinäpä on miettimistä. Ja uskaltaako koronarokotetta, jos se joskus saadaan myyntiin, ottaa?

Olen periaatteessa rokotusten puolesta, mutta nyt, tänä outona aikana alkaa epäilyttää kaikki. Mihin luottaa ja mihin ei? Ristiriitaista tietoa ja tietämättömyyttä joka puolella.

Eilisen refrán oli: ”Del dicho al hecho va un buen trecho”, joka viittaa siihen, että lupauksiin ei kannata luottaa, puheista tekoihin voi olla pitkä matka.

Yksi vastaus artikkeliin ”Centro Salud

  1. Uusien rokotteiden kanssa, ennen kuin niitä on käytetty pitkään väestötasolla, ei voi olla 100-prosenttisen varma turvallisuudesta. Kyllähän se monia mietityttää. Silti ennen käyttöön pääsyä rokotetta on täytynyt testata todella laajasti.

    Jos mitään vakavia haittavaikutuksia on jäänyt rokotetutkimuksissa havaitsematta, niiden täytyy olla niin harvinaisia, että itse korona on suurempi ja todennäköisempi vaara. Näin olen omalta osaltani järkeillyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.