Dorada

dor

Pitkästä aikaa tänään on ruokapäivityksen vuoro. Savustimme omalla pihalla sunnuntaina doradaa, kultaotsa-ahventa. Hyvää oli, kuten myös toinen, jonka lauantaina paistoimme uunissa. Tällä kertaa annoimme kalatiskin myyjän perata kalat. Silloin kun ostamme lohta, ne perkaa ja fileeraa kumppani, sillä kalatiskin tyylillä menettää niin paljon kalaa (etenkin niitä hyviä terveellisiä rasvaisia reunapaloja), että perkaus on parempi tehdä itse. Pimientos de padrónit paistoimme myös itse, helppoa: öljyä ja karkeaa suolaa. Güimarin makeat mansikat ovat taas tulleet myyntiin.

Viime yönä ovat kolmosvaihteen rajoitukset tulleet voimaan.
Meille henkilökohtaisesti ei tule muutosta aiempaan, sillä ryhmäkoko 4 henkilöä riittää, ravintoloiden terassit myös (sisätilat kiinni), saarelta toiselle emme aio matkustaa ja klo 22 on hyvä olla jo nukkumassa. Ja maskit ja etäisyyksien pitäminen on jo itsestäänselvyys.

Päivän refrán: ”Con la barriga vacía, ninguno muestra alegría”, tämä merkitsee lähes samaa kuin Suomessa mainoksesta tunnettu ”Hyvä ruoka, parempi mieli”.

2 vastausta artikkeliin ”Dorada

  1. Hei,
    Güimarin mansikat ovat teneriffalaisia, Güimarissa kasvatettuja. Vain niitä ostamme. Espanjan mantereen mansikat eivät ole yhtä hyviä.
    Huuhtelemme ennen syöntiä, hanavedellä. (Juomme pullovettä.)
    T. Riitta

  2. ”Güimarin makeat mansikat”? Niistä en muista kuulleeni, millaisia mansikoita ne ovat? Huuhteletteko te ne ennen syömistä? Espanjassa maistamani mansikat ovat olleet kauniita, mutta mauttomia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.