Jouluvalot

Luc

Kävimme päivällä San Telmolla katselemassa kuinka meri kuohui ja aallot olivat suuria. Ensimmäistä kertaa näin, että aallot roiskivat suolaista vettä San Telmon ylimmälle näköalatasanteelle saakka. Hieno merinäytelmä!

Illalla Puerton jouluvalot olivat kaunista katseltavaa. Satumainen tunnelma oli saatu luotua valoilla, jotka joka vuosi ovat erilaiset ja mielestäni erityisen näyttävät tänä vuonna.

Tänä aamuna uutisissa puhuttiin taas kerran turisteista ja siitä, kuinka heidät tulisi saada palaamaan saarille. Arvioidaan, että noin kolme vuotta vie, ennen kuin tursimi saadaan palautettua. Näinä päivinä on tullut peruutuksia etelän hotellivarauksiin siksi, että koronatestauksissa on edelleen epäselvyyttä. Pitääkö olla PCR, riittääkö antigeenitesti saavuttaessa hotellimajoitukseen?

Joka tapauksessa Kanariansaarista halutaan destino turismo seguro, turvallinen turistikohde.

Covid-tartunnat onneksi ovat olleet jo useita päiviä vähenemään päin.

Tämän päivän refrán on: ”Perro ladrador, poco mordedor”, ”Haukkuva koira ei pure”. Alkaako aamutv:llä loppua refranit, kun samat toistuvat? Tai sitten se on kanarialainen tapa suhtautua asioihin: ei ole niin tarkkaa.😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.