Matkalla

matk

Matka jatkui. Eilen lensin Malagasta Finnairin siivin Helsinkiin. Malagassa oli mahdotonta välttää tungoksia, mm turvatarkastuksessa oli ruuhkaa. Konekin oli lähes täynnä. Tarjoilu koneessa oli yllättävän heikkoa, paljon mitään ei ollut. Ehkä Malagaan tulijat olivat jo ehtineet syödä kaiken, olimme paluulentolaisia.

Lentoasemalta vaihdoin sujuvasti Tikkurilan kautta pohjoisen yöjunaan, jolla makuuvaunussa saavuin aamuvarhain Kemiin. Nyt, korona-ajan jälkimainingeissa on hyvä, kun koko hytin saa omaan käyttöönsä.

Pohjois-Suomessa on syksy. Ankeaa ja kylmää! Oli hyytävää saapua Teneriffan ja Malagan helteistä alle kymmenen plusasteen säähän. Koronatodistuksia ei kyselty, riitti, kun sanoi, että on rokotettu.

La Palmalla tulivuori jatkaa aktiivisena ja saari on saanut laavalisäkkeen merelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.