Muistelua Kemissä

kemi

Tänään kävelin Kemin kaupungilla harmaassa säässä, märässä lumisohjossa ja välillä liukastellen. Osa kaduista oli hiekotettu, lämpötila oli pikkuisen plussan puolella. Kaupungilla oli hiljaista, ihmisiä näkyi ainoastaan kirpputorilla ja Tokmannilla. Liikehuoneistoja oli paljon tyhjillään. Aika ankeaa kaiken kaikkiaan.

Lapsuusmuistoja tuli mieleeni: ensimmäiset kuusi vuotta elämästäni olen asunut tässä, siihen aikaan enemmän elämää omaavassa kaupungissa.

Otin kuvia muistojeni paikoista, jotka ovat kyllä kovasti muuttuneet. Kaupungintalo – kuten jo aiemmin olen kirjoittanut – on lapsuuteni uudenvuodenilotulitusten paikka. Olen syntynyt 50-luvulla Kemin yleisessä sairaalassa, nykyiseltä nimeltään se lienee edelleen Länsi-Pohjan keskussairaala, vaikkakin se on yksityistetty vastikään. Yhdessä kuvassa on rakennus, jossa ensimmäinen lapseni on syntynyt 70-luvulla. Rakennus näytti nyt kovin tyhjältä.

Tätini olivat aikoinaan töissä Rauta-Kemppaisella. Nyt sekin rakennus oli tyhjä. Eräässä kadunkulmassa, vanhassa puutalossa, oli minun lapsuudessani liikkeen ikkunassa joulun aikaan koristeena joulupukki, joka vilkutti kädellään. Sitä kävimme isän kanssa usein katsomassa. Kadonnut on sekin talo.

Vaikuttavin teatterikokemukseni lapsena, alle kouluikäisenä, oli Kemin Pirtillä esitetty lastennäytelmä Taikuri Oz. Isän kanssa siellä kävimme ja esitys teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Pidin näytelmästä. Jospa sen joskus vielä näkisi!

Nuorisoikäisenä kävelimme serkkuni kanssa Valtakatua edestakaisin, niinkuin muutkin nuoret tuohon aikaan. Grilleiltä, joita silloin oli useampia, ostettiin grillattuja, jotka muualla Suomessa lienevät nimeltään porilaisia.

Tänään kävin vielä Kelalla, kyselemässä uutta eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Jossakin matkalla se vielä on, kerrottiin.

Monenlaisia muistoja nousi mieleen. Ehkä sohjossa liukastelu oli tämän muistelun väärti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.