Puchero Canario

puchero

Uskokaa tai älkää, mutta eilen söin ensimmäistä kertaa Puchero Canariota, kanariankeittoa. Olen tosin nähnyt sitä aikaisemminkin keitettävän, esim. La Floridan kyläjuhlissa, mutta siellä en ole jaksanut jäädä annosta jonottamaan.

Näin ystävämme kertoi valmistavansa keiton:

Pucheroon keitetään ensin garbanzot eli kikherneet naudanlihan, sipulin ja valkosipulin kanssa, mausteena suola. Sitten lisätään lihat ja makkarat (porsaan kylkipaloja, kanaa, chorizo-makkaraa) sekä vihanneksia: calabaza-kurpitsaa, kesäkurpitsaa, kaalta, perunaa, porkkanaa, vihreitä pitkiä papuja (langoilla nyyteiksi sidottuna), bataattia, purjoa, maissia. Keitetään kypsäksi.

Liemestä valmistetaan lisäkkeeksi escaldon: kulhon pohjalle laitetaan hieman chiliä ja sitten lientä keitosta. Tähän sekoitetaan gofio-jauhoa.

Lautaselle annokseen kootaan keiton kaikkia komponentteja, päälle lorutellaan hivenen oliiviöljyä ja viinietikka, sekä nokare escaldonia.

Ruoka oli erityisen hyvää. Tärkeää on, että puchero nautitaan hitaasti eri makuja tunnustellen, kertoi emäntämme. Tämä ruoka on hyvin perinteinen ja sitä on syöty usein mm. ystävämme perheessä täällä jo vuosikymmeniä. Palanpainikkeeksi sopii punaviini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.