Puertoa ja lenguadoa

len

Yläkuvassa on näkymä postin kohdalta Teiden suuntaan. Uuden guagua-aseman betonirakenteita, seiniä ja kattoa on jo valmiina. Odottelemme edelleen aseman valmistumista.

Kuubalainen sirkus on tulossa ensimmäistä kertaa Kanarialle ja Puertoon loppuviikosta. Sinne pitäisi varata liput.

Ostimme kalatiskiltä lenguadoa, merianturaa. Se nyljettiin ja puhdistettiin kaupassa, kotona vain paistoimme sen voissa. Hyvää tuli, kukkakaalimuusia oli lisäkkeenä. Kala oli peräisin Mauritaniasta, Afrikan länsirannikolta, joten melkein lähiruokaa se on.

Tulipa sitten tämän kalaruoan myötä googlailtua myös tuota meille aiemmin vierasta maata: islamilainen maa, jossa ihmisoikeuksien kanssa on vielä, valitettavasti, paljon ongelmia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.