Resonancia magnetica

nucl 

Kävin magneettikuvassa (RMN, resonancia magnetica nuclear) Bellevuen sairaalassa. Kuvattiin pää, tai tarkemmin sanottuna peñasco de oido, kallon luu, jossa väli- ja sisäkorvan rakenteet sijaitsevat. Nyt odottelen tuloksia toivoen ettei kuitenkaan mitään löydy ja joudun tinnitukseni kanssa elelemään edelleen.

Kerron kokemuksen siltä varalta, että joku muukin voi joutua vastaavaan tutkimukseen: Pään magneettikuvausta ei tarvi jännittää, vaikka pää asetetaankin ”avaruuskypärään” ja sen kanssa tutkittava työnnetään kuvausputkeen. Liikkumatta on oltava. Kuulosuojaimet oli, melu oli silti kova. Silmät kannattaa pitää kiinni, siten on helpompaa.

Ruusut kukkivat taas pihassamme. Ihana ikuinen kesä! – Sateita on luvassa huomenna.

Yksi vastaus artikkeliin ”Resonancia magnetica

  1. Pidetään peukkuja, että mitään ei löydy kuvista. – Voi kun lapset ja nuoret ymmärtäisivät suojella korviaan – eivät tiedä minkä riesan metelistä voi saada (kun jollain avaruuslaitteella voisi edes jonkin viisauden siirtää lapsille … ettei kaikkea tarvitse itse kokea). Olen kohtalotoverisi – minun on pakko suojautua elokuvateatterissa, joskus konserteissakin. Olen huomannut, että korvatulpat joskus jopa parantavat musiikin nautintoa (vai onko niin, että ilman korvatulppia ahdistaa niin, että ei voi nauttia täysillä, koska pelkää liiallista ääntä). – Tänään on minulle vilukissalle Hesassakin toppahousukelit, joten muistakaa teneriffalaiset nauttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.