Rovaniemen reissu

rovan

Teimme viikonvaihteen reissun Rovaniemelle. Sielläkin tuli kierrettyä leikkipuistoja: Angry Birds -puisto oli uusi ja monipuolinen, monenlaisia liukumäkiä ja kiipeilypaikkoja löytyi.
Pakollinen kohde on tietysti myös Napapiiri Joulupukin pajakylineen. Siellä lähes kaikki turistipyydykset olivat kiinni, mutta meille riitti käyskentely ulkosalla. Sielläkin oli pienelle matkalaiselle, lapsenlapselle, kiinnostavaa katseltavaa, vaikka poroja ei nähty. Myöskään muita kulkijoita siellä ei juuri ollut, joten koronaturvallistakin oli.

Suomessa, etenkin Keski-Pohjanmaalla korona ja sen huolestuttava intialaisvariantti on lisääntynyt. Parempi nyt oleskella taas omassa kuplassa!

Viikonlopun aikana Oulussa koivut olivat saaneet lehdet. Sääkin on taas lähes kesäistä.

2 vastausta artikkeliin ”Rovaniemen reissu

  1. Hei Sirkka,
    Olisinpa tiennyt! Seuraavalla kerralla sitten.
    T. Riitta

  2. Olisittepa tulleet käymään. Asun melkein Angry Birds -puiston vieressä.
    Onpa mukava, kun saat olla lapsenlapsen kanssa.

    Terv. Sirkka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.