Comidas buenas

Tilapäivitys

com

Ruokapäivitys pitkästä aikaa: Tässä muutamia lempiruokia, joita olemme viime aikoina nauttineet paikallisissa ravintoloissa.
Ensimmäisinä vuosina täällä söin hyvin usein chocoja, pieniä mustekaloja, ne olivat lempiruokaani kunnes söin itseni niistä ”yli” ja jätin vuosien tauolle. Nyt chocot ovat taas alkaneet maistua minulle.
Lubina on oikein maukas vaalea, rasvainen, lähinnä siikaa muistuttava kala, joka kuvan annoksessa on grillattu levitettynä, hyvää.
Liha-annos kuvassa on cabraa, vuohta, joka on hyvin laitettuna mausteisena ja pehmeäksi haudutettuja suussasulavaa. Kuva ei tee oikeutta annoksen herkullisuudelle. Kanarian perunat ovat tässä lisäkkeenä.
Ja pulpo, punainen mustekala, on erittäin hyvää silloin, kun se on osattu laittaa niin, että se on pehmeää ja mureaa. Monesti saa hieman sitkeää pulpoa, tuurinpeliä on se, missä pulpo on hyvää.
Tässä meidän erityisherkkujamme, joita Suomesta ei saa.

Sitten taas La Palmasta:
Purkaus on jatkunut nyt 41 päivää. Laavavirrat, joita on kymmenkunta, virtaavat erilaisilla vauhdeilla alas ja kohti merta, peittäen alleen asutusta ja viljelyksiä. Saarella myös järisee edelleen. Asukkaille jaetaan nyt kirjallisena ohjeita siitä, miten järistysten aikana on suojauduttava.
Hallinto tekee luetteloa tuhoutuneista tai vaurioituneita rakennuksista ja asukkaita pyydetään esittämään dokumentit taloistaan. Lienevätkö paperit tulleet mukaan kaikessa kiireessä laavan uhatessa?
Koronainfektiot vähenevät onneksi kaikilla saarilla. Aika harva pitää enää ulkona maskia ainakaan täällä Puertossa ja Orotavassa, mutta kaupassa ja muualla yleisissä tiloissa asetamme maskin kiltisti kasvoille.
Pakolaisia on kuluneen yön aikana saapunut veneillä Gran Canarialle, Fuerteventuralle ja Lanzarotelle yhteensä 178 henkilöä. Pakolaisia on saapunut saarille koko kuluneen vuoden ajan.

Dorada

Tilapäivitys

dor

Pitkästä aikaa tänään on ruokapäivityksen vuoro. Savustimme omalla pihalla sunnuntaina doradaa, kultaotsa-ahventa. Hyvää oli, kuten myös toinen, jonka lauantaina paistoimme uunissa. Tällä kertaa annoimme kalatiskin myyjän perata kalat. Silloin kun ostamme lohta, ne perkaa ja fileeraa kumppani, sillä kalatiskin tyylillä menettää niin paljon kalaa (etenkin niitä hyviä terveellisiä rasvaisia reunapaloja), että perkaus on parempi tehdä itse. Pimientos de padrónit paistoimme myös itse, helppoa: öljyä ja karkeaa suolaa. Güimarin makeat mansikat ovat taas tulleet myyntiin.

Viime yönä ovat kolmosvaihteen rajoitukset tulleet voimaan.
Meille henkilökohtaisesti ei tule muutosta aiempaan, sillä ryhmäkoko 4 henkilöä riittää, ravintoloiden terassit myös (sisätilat kiinni), saarelta toiselle emme aio matkustaa ja klo 22 on hyvä olla jo nukkumassa. Ja maskit ja etäisyyksien pitäminen on jo itsestäänselvyys.

Päivän refrán: ”Con la barriga vacía, ninguno muestra alegría”, tämä merkitsee lähes samaa kuin Suomessa mainoksesta tunnettu ”Hyvä ruoka, parempi mieli”.

Vacuna

Tilapäivitys

vac

Kuva on Orotavan keskustasta: Teide näkyy sieltäkin komeana. Kävimme eräässä katukahvilassa kahvilla/teellä ja maistelimme tequeñoksia, jotka ovat hyviä pikkupaloja, suolaisenmakeita hilloon dipattuna, maku, joka on aiemmin jäänyt kokeilematta.

Aamu-uutisissa tänään pääosassa on toiveita antava rokote koronaa vastaan. Sen kerrotaan olevan näillä näkymin valmiina joulukuussa tai ainakin vuoden loppuun mennessä. Rokotteen suojavarmuudeksi sanotaan 90%.

Pakolaisten virta saarille, etenkin Gran Canarialle jatkuu. Tuhansia pakolaisia odottaa pääsyä eteenpäin Eurooppaan.

Päivän refrán: ”Genio y figura hasta la sepultura”, mikä tarkoittaa sitä, että henkilön ominaispiirteet ovat pysyviä ja jatkuvat koko elämän ajan.

Kotiruokaa

Tilapäivitys

com

Meidän ”kotiravintolassamme” oli taas hyvä ruoka. Kysymyksessä ei ole tulipalo, vaan aivan hallittu banaanien liekitys. Ateria koostui paistetusta lubinasta vihannespedillä ja jälkiruokana olivat nuo liekitetyt banaanit jäätelön ja kelmalikööritilkan kera.

Sitten kun koronan puolesta rohkenee, voisi mennä taas johonkin guachincheen, vaihteluksi, mutta vielä se ajatus ei ole tuntunut hyvältä.

Madridissa ja ympäristössä on 37 asuinaluetta paikallisessa eristyksessä. Nyt syytellään nuorison juhlimista ryhmissä rannoilla tai muilla paikoilla ilman mascarilloja ja etäisyyksiä, botellones. Niissä viruksella on hyvät tarttumismahdollisuudet.

Päivän refrán: ”A palabras necias oídos sordos” (Typerille sanoille kuurot korvat). Suomeksi tulee mieleen: ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”.

Ensalada tibia

Tilapäivitys

ti 

Ruokapäivitys pitkästä aikaa:
Olemme käyneet muutaman kerran Santa Ursulassa syömässä enslada tibiaa ja ihastuneet. Nyt tein (minä!) sitä itse, vaikka en olekaan meidän talouden keittiöhenkilö. Salaatin nimi minua aluksi kummastutti, sillä tibia on latinaa ja tarkoittaa sääriluuta. Luun kanssa salaatilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. 🙂

Salaatti on osittain lämmin. Pohjaan laitoin pienen pussillisen salaattia, mustia oliiveja, kaprista, ananaspaloja ja pieneksi pilkottua tomaattia. Paistinpannulla kuullottelin voissa ja öljyssä sipulia, herkkusieniviipaleita, langostinoja (suuria kuorittuja katkarapuja) ja surimipuikkopaloja.
Lämpimät ainekset kumosin salaatin päälle.

Oikean säväyksen antoi salaatinkastike, joka sisälsi soijakastiketta, balsamicoa, oliiviöljyä ja valkosipulia, suolaa, mustapippuria ja hieman hunajaa. Kastikkeen valelin salaatin päälle. Sitten söimme itsemme melkein liian täyteen, niin maukasta ruoka oli.
– Kuvaakaan ei ihan heti aluksi ehtinyt ottaa.

P.S. Gran Canarian palot on onneksi saatu hallintaan, vaikka paljon kasvillisuutta ja metsää ja jokunen asuinpaikkakin on tuhoutunut, ikävä kyllä. Myös meillä Teneriffalla oli eilen kaikkiaan viisi pientä conatoa, palon alkua, jotka ripeät sammutusjoukot saivat onneksi sammutetuksi.

Vhh

Tilapäivitys

col

Olemme hurahtaneet vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Ei leipää, ei perunaa, ei makaronia, ei riisiä, ei suomalaisia viljoja eikä etenkään valkoista vehnää, ei sokeria. Hyviä rasvoja riittävän runsaasti – siis virgen extra-oliiviöljyä ja oikeaa voita, rasvaista kalaa, avokadoa, pähkinöitäkin. Kevyttuotteet kierrämme kaukaa! Ja luonnollisestikin kaikenlaiset ”herkut” ovat poissa. Värjättyä sokerivettä, siis limonadia, olen boikotoinut jo kauan, etenkin sitä tummaksi värjättyä amerikkalaisjuomaa, jonka parasta käyttöä lienee WC:n pesu.

Vihanneksia ja kasviksia sekä kananmunia olemme hakeneet maalaistoreilta Matanzassa, Orotavasta tai Tacorontesta. Tuoreita ja edullisia tuotteita suoraan viljelijöiltä.
Lihaa ja kalaa ostamme lähialueen kaupoista.

Kuvissa ruokaamme viime päiviltä: pari aamiaista, toisessa paistettua kananmunaa ja toisessa graavilohta mantelileivällä (itse leivottu, helppo), avokadoa ja vihanneksia.
Pääruokana mm. kesäkurpitsaspagettia ja paistettua vuohenjuustoa, kukkakaalimuusia ja jauhelihapihvejä, munakoisolasagnea (siis mussakaa). Tänään herkuttelimme venäläisellä kaalilaatikolla, ohje löytyy blogin hakutoiminnolla tai googlaamalla.

Miksi ryhdyimme tähän? Terveyssyistä. Kumppanin verensokeri on ihmetykseksemme laskenut kahden viikon vhh-ruokavaliolla korkeista lukemista lähes normaaliksi. Minulle taas ei tekisi pahaa muutaman kilon painonpudotus.

Kaloreita emme laske, vain hiilihydraatteja, jotka pyrimme pitämään alle 60g tasolla päivässä.

com

Tässä vielä tämänpäiväiset ruoat: venäläinen kaalilaatikko (sitä oli ihan pakko maistaa heti jo ennen kuvan ottoa, on se niin hyvää) ja mantelileipäset.

Hyvää ruokaa ja kaunista katseltavaa

Tilapäivitys

comid

Tänään satoi. Puoleltapäivin enemmän, mutta nyt illalla vain vähän chipi-chipiä.
Eilisellä iltakävelyllä huomasin, että liekkipuut kukkivat kauniin punaisena. Kävin FyM-baarissa iltapalalla Calle Agustin de Betancourtilla, sillä paikka on tuttu, kanarioiden omistama ja siellä käy paljon myös paikallisia. Söin ensalada de mariscos (ilman maissia), annos oli maukas ja riittävä!

Tänään kävelin Playa Jardinin suuntaan. Kävin Jorman baari Cuatro Vientosissa maistelemassa tapasta, jossa oli paahdettua punajuurta, vuohenjuustovaahtoa, manteleita ja mausteita. Hyvä oli sekin!

Palatessa näin barrancon varrella kauniita neulegrafitteja puissa, näytti siellä olevan myös joku uusi baari. Moneskohan Puertossa?

Täytyi palkita itseään kävelyillä ja maukkailla aterioilla, sillä aamupäivän siivosin – ettei vaan torakoista olisi jäänyt jälkeäkään. Huomasin sitten, että ovessa on melkein läpilaho (?) kohta. Tupajumit ovat ehkä syöneet puuovea. Täytynee uusia ovi syksyllä.

P.S. Kadun nimi korjattu: FyM ei ole Calle San Juanilla vaan Calle Agustin de Betancourtilla. Kiitos huomautukssta L&P! Näin siinä käy, kun yrittää kirjoittaa muistinvaraisesti, eikä tarkista tietoa.

Ruoka

Tilapäivitys

co

Ruokapäivitys: Mitä maalaismarkkinoiden vihanneksista tehtiin?
Sunnuntaina meillä oli vieraita ja heidän kanssaan syötiin ”ulkona” = omalla terassilla maittava lounas.
Kasviskeittoa vielä jäikin alkuviikoksi, ja eilen kehittelin lopuista intialaistyyppisen ruoan (fb-ystävän innoittamana). Siitä tuli niin maukasta, että tässäpä resepti:
-keitettyä parsa- ja kukkakaalia
-pieni purkillinen keitettyjä, valutettuja linssejä
-uusi sipuli pilkottuna
-pari kynttä valkosipulia pikottuna
-yksi paistettu kuorittu paprika suikaleina (”Pimientos asados sin piel”-nimellä kaupassa, lasipurkki)
Kaikki ainekset haudutellaan pannulla – valmistuu nopeasti.
Lisätään mausteet:
-suolaa
-mustapippuria
-kurkumaa
-garam masalaa
-jeeraa eli juustokuminaa
-muutamia tippoja tabascoa

Söimme ruoan ketsupilla höystettynä. Hyvää oli. Kokeile vaikka!

P.S. En ole löytänyt täältä marketeista tai maustekaupoistakaan jeeraa, mutta onneksi tytär toi sitä keväällä Berliinistä. Myös chilien (ainakin tuoreiden) saanti on täällä monesti vaikeaa.

Linssikorma

Tilapäivitys

korma

Karnevaalien jälkeen alkoi arki ja nyt on vuorossa ruokapäivitys ja resepti.
Teimme linssikormaa, tuli hyvää, kannattaa kokeilla tätä kevyttä kasvisruokaa. Meille on tulossa nuorisoa pääsiäiseksi, sitä silmälläpitäen harjoittelemme nyt vegetaariannoksia. – Eikä ole pahitteeksi muutenkaan syödä kasvispainotteisesti.

Linssikorma:

Oliiviöljyä
2-3 sipulia
5 kynttä valkosipulia (tai enemmän)
1 rkl raastettua inkivääriä
Voimakasta chiliä/tabascoa/salsa picantea maun mukaan
2 tl kurkumaa
1 tl jauhettua korianteria
1 rkl garam masalaa
1 tl kanelia
Purkillinen keitettyjä punaisia linssejä
2 dl kookosmaitoa
1 tölkki tomato fritoa/paseerattua tomaattia
Suolaa, mustapippuria

Jogurttikastike:
2 dl bulgarialaista/kreikkalaista/turkkilaista jogurttia
1 rkl hunajaa
Tuoretta minttua
Suolaa, mustapippuria

Kuori ja raasta inkivääri. Pilko sipulit ja kuullota ne mausteiden kanssa öljyssä pannulla. Lisää linssit, kookosmaito ja tomaattimurska. Kypsennä kymmenisen minuuttia.
Jogurttikastikkeeseen pilko mintunlehdet, sekoita aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa hetken.

Riisi tai vaalea leipä sopii lisäkkeeksi.

P.S. Täällä on tosi vaikeaa löytää kaupoista vahvaa tuoretta chiliä. Käytimme siis chilikastiketta. Garam masala on itämainen mausteseos, sitä löytyy täältä, jeeraa eli juustokuminaa taas ei löydy. Käytimme garam masalaa jeeraa sijaan (sitä oli alkuperäisessä reseptissä).

Tasca y platano

Tilapäivitys

img_1513

”Joulukalenterimme”, banaaninkukka, kasvaa päivä päivältä.
Eilisillan ravintolasuosituspisteet menevät Carretera-21:n varrella hieman Orotavan rajalta La Cuevaan päin sijaitsevalle Tasca La Cocineralle. Saimme ystävällistä palvelua ja hyvää ruokaa, erityishyvää oli tonnikala salmorejokastikkeella.