Sadetta ja tapahtumia

Tilapäivitys

llue

Vaikka päivittäin on saatu sadetta, olemme käyneet nuorten kanssa erilaisissa tapahtumissa. Viikonloppuna Pinoleressa oli juustoferia, joka järjestetään yleensä näin keväällä. Paitsi juustoja, siellä oli tarjolla myös mm. leivonnaisia, sokeriruokomehua ja erilaisia viinejä (mm banaanista tehtyä). Tänä vuonna erikoisuutena oli koiranäyttely ylimmällä tasanteella, mutta sen ohitimme. Satoi, kohtalaisesti.

Sunnuntaina kävimme jalkapallo-ottelussa Santa Cruzissa, Estadio Heliodoro Rodríguez Lópezissa. En ole aiemmin käynyt tällä stadionilla, ja vaikka en ole mitenkään urheiluihminen, jotenkin kummallisesti tunnelma silti vie mukanaan: yleisön myötäeläminen pelissä on kiehtovaa. Vastakkain pelasivat CD Tenerife ja Sevilla Atlético. Satoi, kastuimme, mutta me voitimme, siis CD Tenerife!

P.S. Momondon kilpailun äänestys jatkuu vielä 15.4. asti.

Nukkekotimessut

Tilapäivitys

nuk

Etelä-Suomessa taas:
Tänään koin melkein parhaat messut ikinä! Kävimme Lahdessa nukkekotimessuilla, jossa oli salin täydeltä ihastuttavia pikkutavaroita ja nukkekoti-interiöörejä. Kaikkea oli tarjolla tässä miniatyyrimaailmassa, mutta omaa kokoelmaani ajatellen esimerkiksi pikkuruiset leivonnaiset ja kalafileet olivat minulle mieleen. Muutamia vien siis omaan pikku nukketalooni. Huomiota kiinnitti, että nukkekotiharrastajista valtaosa oli keski-iän ylittäneitä naisia. Aikaa moiseen askarteluun jää sitten, kun omat lapset ovat aikuisia ja työelämästäkin vapautuu: voi taas ryhtyä leikkimään!