Kävelyllä

Tilapäivitys

Cs

Eilen oli jo lähes sateeton päivä. Kuvat ovat kävelymatkalta Casco Botanicoon. Matkan varrella asustelevat monelle tutut kanat ja kukot, joiden omistaja ilmeisesti asuu myös pienessä ”mökissä” aivan barrancon reunalla.

Aamun uutisista:
Korona sairastuttaa: Lanzarotella on nyt saarelle ennätykselliset 121 tartuntaa vuorokaudessa. Gran Canarialla uusia tautitapauksia on kaksi kertaa enemmän kuin Teneriffalla. Joulun ajan tartunnat alkavat tulla nyt ilmi. Meillä Teneriffalla oli tiukemmat rajoitukset!

Modernan rokotuksia on saapunut saarille. Arvellaan, että kesään mennessä suurin osa asukkaista on rokotettu.

Päivän refrán: ”Del lunes al martes, pocas son las artes” viittaa alkuviikon arkipäiviin, jotka ovat työntäyteisen ikäviä, ei ole ”taiteita”. Sanonnassa tärkeä on myös sanojen rimmaus martes-artes.

Paseo

Tilapäivitys

pb

Meillä on ollut pari tuulista päivää, merellä vaahtopäitä.

Mantereella alkaa yöllinen ulkonaliikkumiskielto, mutta meillä saarilla ei, ainakaan vielä. Perjantain koronatilanne on kuvassa:

roj

Saarista siis vain Teneriffa on tällä hetkellä ”punaisella valolla”, eli tartuntojen määrä on yli 50/100 000. Suurin määrä tartunnoista on edelleen, kuten aiemminkin, Santa Cruzissa ja La Lagunassa. Kokoontumisrajoitus, maksimi 10 henkilöä, on voimassa 6.11. saakka ja baarien ja ravintoloiden on suljettava puoliltaöin. Mitä tuon päivämäärän jälkeen seuraa, sitä ei vielä tiedä. Toivotaan, että parempaa!

La Paz

Tilapäivitys

pas

Kävimme kävelyllä La Pazissa näköalareitillä, joka ohittaa hotelli Semiramiksen meren puolelta. Sieltä on hienot näköalat Puertoon ja merelle. Hiljaistakin siellä oli, ei muita kulkijoita, joten mascarillaa ei tarvinnut.

Olen seurannut jonkin verran kongressin keskusteluja televisiota viime aikoina. Ihmetyttää, miten rumia henkilökohtaisia loukkauksia ja moitteita jotkut edustajat laukovat ilmoille! Työpaikkakiusausta! Onkohan se sallittua Suomen eduskunnassa?

Espanja tulee saamaan toiseksi suurimman avustuksen EU:lta pandemian aiheuttaman talouden kriisin helpottamiseksi. Määräksi on ilmoitettu 77 miljardia euroa – suuri summa, mutta asukkaitakin on maassa 47 miljoonaa. Osa rahasta tulee onneksi Kanariansaarten hyväksi. Kiitos summan korjauksesta lukijalle, minulla oli virhe siinä!

Rajoituksia lievennetään lisää: lasten ulkoiluajat eivät ole enää rajoitetut eikä myöskään lenkkeilyajat kuntoilu- tai treenausmielessä.

Turvamääräyksiä täytyy edelleen noudattaa: mascarillat ja turvavälit ovat edelleen käytössä ja tungoksia tulee välttää.

Iltakävelyä ja tulevaa

Tilapäivitys

Ilta

52. karanteenipäivä minulla, 56. Espanjassa

Iltakävelyn suoritimme taas sääntöjen mukaan. Kun klo 20 lähdemme liikkeelle, aurinko vielä valaisee vuoren rinteet, mutta kun palaamme kotipihaan, alkaa hämärtää.

Aurinko nousee Teneriffalla tähän aikaan vuodesta aamulla klo 7.20 ja laskee illalla klo 20.46 (es.meteocast.net). Vuoden mittaan vaihtelu on vähäistä.

– Nyt odotamme innokkaana tarkempia tietoja siitä, mitä maanantaina alkava fase 1 meille sallii.

Tämä on jo tiedossa:

Sallitaan maksimissaan kymmenen henkilön kokoontumiset kotona tai ulkona.
Perheenjäsenet saavat kulkea samalla autolla (max 9 henkilöä).
Terassit voidaan avata 50% kapasiteetilla, pöytien välin täytyy olla kaksi metriä ja turvatoimia täytyy noudattaa (käsien pesu, kasvosuojat).
Kaupat, jotka ovat alle 400 neliömetriä, saavat avata liikkeensä.
Hautajaisiin saa osallistua 10-15 henkilöä.
Mercadillot saa avata.
Yliopistoja ja muita oppilaitoksia voidaan alkaa desinfioida ja valmistella tulevaan toimintaan.
Hotelleja voidaan avata, mutta pääsyä yhteisiin tiloihin ei ole.
Kirjastoja, museoita ja elokuvateattereita voidaan avata rajoitetusti.
Luontoturismia ja aktiivista turismia (vesiurheilua ym) voidaan aloittaa.
Ammattimaista urheilua sallitaan.
(Tiedot eldia.es)

Jatkuuko poikkeustila?

Tilapäivitys

kä

50. karanteenipäivä minulla, 54. Teneriffalla

Kävimme tietysti eilen sallitulla iltakävelyllä, nyt toiseen suuntaan kuin aiemmin. Ihmiset väistelivät toisiaan, kuten aiempinakin iltoina ja osalla kulkijoista oli maskit. Juoksijoita ja pyöräilijöitä näimme myös paljon.

– Tänään on äänestyspäivä Madridissa: hyväksytäänkö Sanzesin prorroga – poikkeustilan jatko? Nyt myös Ciudadanos -puolue on hyväksynyt pääministerin ehdotuksen ja siten vaikka PP (Partido Popular) äänestäisi vastaan, yksinkertainen enemmistö ja hyväksyminen on mahdollista saada.

Torres, Presidente de Canarias, on myös hyväksymisen puolella ja vaatii vastuullisuutta ja konsensusta. Sanzes korostaa, että tässä asiassa täytyy edetä terveys tärkeimpänä asiana ja talouden kysymykset, jotka nekin ovat tärkeitä, tulevat sitten. Oppositio asettaa talouden elvyttämisen etusijalle.

Talous on kriisissä, sen tietävät kaikki. Saarille turismin palauttaminen mahdollisimman pian on elintärkeää.

Hyvä uutinen on se, että kuluneen vuorokauden aikana sairaaloihin ei ole saarilla tarvinnut ottaa yhtään uutta koronapotilasta.

Sadetta eilen

Tilapäivitys

kol

49. karanteenipäivä minulla, 53 päivää estado de alarman julistamisesta Espanjassa

Eilen sateli ajoittain. Kävimme iltakävelyllä, hieman eri reittiä kuin parina aiempana iltana. Yhdessä kuvista näkyy paikallinen pinnassa oleva vesijohtoasennus. Se toimii täällä, ikuisessa kesässä. Nyt ihmisiä oli vähemmän liikkeellä. Kanariot varovat yleensä sadetta, mutta sen ymmärtää, koska joskus rankkasateet aiheuttavat paljon tuhoa. Nyt sade oli kuitenkin chipi-chipi, vain pientä tihkua.

– Sanzesin esitys poikkeustilan jatkamisesta on kohdannut vastustusta oikeistopuolueilta, mm. PP (~Kokoomus) ja VOX (äärioikeisto) ovat uhkailleet äänestää jatkamista vastaan. Hallitus ja Sanzes ovat sitä mieltä, että ellei poikkeustilaa jatketa suunnitellusti, seuraa kaaos ja lisää henkien menetystä. Näin ajattelen minäkin. Sanzesin suunnitelma on harkittu ja hyvä. Huomenna Pleno de Congreso äänestää asiasta.

El Hierrolta, joka on La Gomeran ja La Graciosa kanssa päässyt jo faasiin 1, kerrotaan, että vaikka olisi oikeus avata liikkeitä, se ei kannata, koska turistit puuttuvat. Näin esim. sukellusfirmoissa. Terassien avaaminen on ollut onnistuneempaa: ystävät ja sukulaiset ovat kokoontuneet tapaamisiin.

Toinen iltakävely

Tilapäivitys

seg

48. karanteenipäivä

Kävimme illalla kävelyllä klo 20, kuten on sallittua. Nyt oli edellisiltaa enemmän väkeä liikkeellä, täytyi vaihtaa puolta kadulla monta kertaa välttääkseen aglomeraciones, tungoksia. Silti kohtalaisen hyvin turvaetäisyyksiä noudatettiin ja kasvosuojuksia oli osalla. Minulla ei ole, koen, että on hankalaa hengittää maskin läpi.

-Tällä viikolla olemme edelleen vaiheessa 0 (face cero). Tänään kuitenkin pienet yritykset saavat avata ja aloittaa uudestaan toimintaansa. Asiakkaita saa tulla vain ajanvarauksella (esim. kampaamot) ja maskeja on pidettävä ja turvamääräyksiä täytyy noudattaa. Pienistä baareista ja ravintoloista saa hakea annoksia kotiin.

Meillä ovat uima-allastabletit loppuneet. Täytyy alkaa selvittää, mistä niitä saisi. Lähirautakauppa on auki vain rakennus- ym ammattilaisille.

Julkisissa liikennevälineissä on kasvosuojapakko.

Aamutv:n mukaan 40% Kanariansaarten väestöstä elää tällä hetkellä julkisilla varoilla (fondos publicos), siis työttömyys- ym avustuksilla. Saaret ovatkin vaatineet Madridista lisää avustusta talouteen (ayuda economica).

Kävelyllä

Tilapäivitys

pas

47. karanteenipäivä

Kävimme illalla sallittuun aikaan kävelyllä, kilometrin päässä Orotavan liikenneympyrän luona. Olipa helpottavaa käydä kävelemässä ensimmäistä kertaa yli kuuteen viikkoon!
Lähikadut olivat hiljaisia, mutta lähempänä keskustaa oli kohtalaisesti ihmisiä liikkeellä, suurella osalla oli kasvosuojat, mascarillas. Liikkeellä oli pariskuntia, yksin käveleviä, juoksijoita, muutama pyöräilijäkin. Autoja näkyi ajelevan kaduilla hyvin vähän.

Käyttäytyminen oli suomalaistyylistä: ihmisiä varottiin, kierrettiin turvaetäisyyden päästä, eikä juuri tervehditty. Miten ihmeessä tämä halailu/poskisuudelmakansa kestää tällaisen etäisyysjutun? Meille suomalaisille se on – täytyy myöntää – melkeinpä helpottavaa. Kävelylenkki tuntui niin mukavalta pitkästä aikaa, että tänään uusimme sen.

– Huomenna saavat pienet liikkeet avata oviaan ja aloitella toimintaa turvamääräykset huomioiden. Ravintoloista saa myydä noutoruokaa. Jotkut urheilualueet/hallit avataan myös.

Poikkeustilaa kuitenkin jatketaan taas kaksi viikkoa, Sanzes puhui asiasta eilen televisiossa: jatkoa anotaan noin 24.5. saakka (en ole vielä löytänyt tarkkaa päivämäärää). Virallisesti se hyväksytään alkuviikosta.

P.S. Tänään Espanjassa on äitienpäivä, Día de la Madre.

Camino

Tilapäivitys

pas

Puertosta: Paseo del Jardinero, oikopolku, siis kävelyreitti Calle El Pozolta nykyiselle Titsojen lähtökadulle on avattu. Nyt siis Laurelin talon Hiperdinoon pääsee oikotietä, entistä reittiä, joka oli väliaikaisesti suljettuna uuden guagua-aseman (joka ei ole vieläkään valmis) rakennusvaiheen aikana.

Circuba, kuubalainen sirkus, on kaupungissa. Suuri teltta on pystytetty Muellen, kalasataman, parkkipaikalle. Lippuja saa ostettua sirkuksen lippuluukulta, hinnat vaihtelevat 20€ molemmin puolin, istumapaikasta riippuen. Sirkukseen siis menemme loppuviikosta!