Pohjoiseen

Tilapäivitys

po

Nyt olen yöjunalla matkalla pohjoiseen. Noin yhdeksän tuntia on matka-aikaa, joten nukkua ehtii, jos osaa. Juna kyllä tuudittelee mukavasti.
Tikkurilan asema oli muuttunut sitten viime näkemään, uusi rakennus ja paljon liukuportaita laitureille.

Kaduilla aseman seudulla näkyi pullonsirpaleita siellä täällä. Teneriffalla moinen näky on harvinainen. Koulut loppuivat täällä eilen, siitäkö sirpaleet?

Etelässä on ollut aurinkoista ja helteistä.

Matka jatkuu

Tilapäivitys

juna

Matka jatkuu: Helsinkiin saavuttuamme ajelimme vielä Turkuun, josta nousin iltajunaan. Yön makuuvaunussa levättyäni ohitin aamulla tutun Oulun. Huomaan taas, kuinka pitkä maa Suomi on (paitsi matkan pituudesta: koko yö junassa). Luonto herää kesään paljon Etelä-Suomea myöhemmin. Täällä pohjoisessa koivu on vasta juuri ja juuri hiirenkorvalla. Jatkan Kemiin.

nieve

Kemissä on vielä lunta.

Junalla etelään

Tilapäivitys

image

 

Sää alkoi lämmetä, mutta sääsket saapuivat. No, onneksi minun on aika lähteä kohti etelää, Kemistä junalla ensin Helsinkiin ja sieltä sitten parin päivän kuluttua Amsterdamin kautta Teneriffalle. Nykyiset makuuvaunut ovat oikein miellyttäviä paikkoja ja minulle sattui nyt se onni, ettei ketään muuta tullut samaan hyttiin. Ja juna keinutteli mukavasti aamuun saakka.

Kehärata

Tilapäivitys

image

Helsinki-Vantaan kentältä jatkoimme uutta kehärataa: ensin bussikuljetus ensimmäiselle asemalle, sitten kävellen ja laukkuja vetäen tunneleita ja liukutasoja pitkin ainakin puoli kilometriä. Lopulta löytyi juna, joka meni Helsinkiin. Aika mutkikkaalta tuntui, tästä ei vielä Suomelle positiivisuuskommentteja.

Juna

Tilapäivitys

tren

Junamatka yläkerran makuuvaunuhytissä Helsingistä Ouluun oli luksusta: oma suihku ja vessa hytissä. Tilat olivat tosin pienet, mutta parempi oli kuin huono hotelli!