Teleferico

teide

Eilen ihailimme ystävien parvekkeelta hienoa iltanäkymää Puertossa Teiden suuntaan. Emme tienneet, että yö oli poikkeuksellinen: Iltapäivällä Teiden huipulle vievä hissi, Teleférico, oli mennyt epäkuntoon ja hissiin ja ylös Teidelle oli jäänyt jumiin yli 250 henkilöä. Pelastustyöt oli aloitettu, mutta noin sata ihmistä oli joutunut viettämään yön ylhäällä Teidellä. Pelastustyöt jatkuvat nyt tätä kirjoittaessani edelleen: aamutelevisio näyttää kuvaa operaatiosta.

Harvinaista, vastaavaa ei ole tapahtunut ainakaan näinä vuosina, kun olen täällä asunut. Silti tulee tunne, että enpä taida moiseen hissiin mennä tulevaisuudessa – onneksi tuo hissimatka ei ole kuulunut suunnitelmiini aiemminkaan.

2 vastausta artikkeliin ”Teleferico

  1. Oi oi, tuosta kuvasta tulee mieleen Palmeras Playa ja monet mukavat muistot 🙂

  2. Hupsista! Olen käynyt ihan siellä kraaterin äärellä vuonna 1990.
    Mahtava kokemus korkeanpaikan kammoiselle, hyvin onneksi silloin hissi toimi.
    Toivottavasti kaikki selvisivät pelkällä säikähdyksellä.
    Hyvää kevään jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.