Aamulla

pai

Aamukuvat omalta pihalta: Teide ja meri. Molemmat taas komeana.
Viikonlopussa oli nyt kolme ”vapaapäivää”, sillä eilinen oli vielä pyhäpäivä. Teneriffalla on vietetty saaren suojeluspyhimyksen Virgen de Candelarian juhlaa. Tämä Virgen nousi tarinan mukaan aikoinaan merestä lapsi sylissään. Molemmat ovat tummaihoisia. Kymmeniätuhansia juhlijoita on viettänyt viikonloppua Candelariassa, osa heistä on vaeltanut paikalle perinteistä reittiä vuorten yli.

Saarilla on nyt uutisten mukaan crisis migratoria. Lanzarotelle ja Fuerteventuralle on saapunut viime torstaista lähtien 15 pateraa, pakolaisvenettä, Afrikasta, Marokosta. Mukana on ollut paitsi miehiä, myös naisia ja lapsia, jopa sylivauvoja. Osa saapuneista on ollut huonokuntoisia ja muutama heistä ei ole selvinnyt vaikeasta matkasta hengissä. Kaikkiaan pakolaisia on ollut veneissä n. 700 henkilöä.

Ei ole ihme, että saarille halutaan, paitsi huonoista oloista Afrikan mantereelta, myös muualta, meitä Euroopasta tulijoitakin on lisääntyvästi. Asuntokauppa käy hyvin, ja vuokrat ovat nousseet.

Ajattelen, että Kanariansaaret ovat paras paikka maailmassa tässä tilanteessa. Olemme kaukana sekä USA:sta että Venäjästä, ja meillä on aina hyvä ilmasto.

Siitäpä vihje: naapuritalomme Orotavassa on myytävänä. En tiedä asiasta muuta – naapuri vain vihjaisi myyvänsä taloaan – mutta jos joku on todella kiinnostunut, voin kysyä yhteystietoja. (Lähetä kommentti, niin vaihdetaan sähköpostiosoitteita.)

P.S. Tänään vietetään Garachicon romeríaa. Sinne kannattaa mennä juhlimista katsomaan. Minä en valitettavasti tänään pääse. Romeria alkaa klo 14.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.