Lubina al sal

lub

Kävimme ystävien kanssa koko päivän reissulla eilen. Ensin Ikeassa, jossa en ole koko korona-aikana käynytkään, mutta nyt jo uskaltaa, kun virus vähenee. Teimme kaupassa koko kierroksen ja aina jotakin huomaa tarvitsevansa! Ja saihan sieltä myös piparkakkutaikinaa ja Kallen kaviaaria, sillit olivat ikävä kyllä loppuneet.

Sitten suuntasimme Sauzalin Los Angeles -ravintolaan, jossa saa hyvää kalaa, umpisuolassa paistettua lubinaa ryppyperunoiden ja mojojen kanssa. Herkullista, niinkuin aina.

Ilma oli lämmin, aurinkoinen, puolipilvinen. Tumma pilvi kyllä lepäsi vuorten yllä. Olikohan se La Palman tuhkaa? Myöhemmin uutisista kuulin, että eilen Teneriffan pohjoiselle kentälle on peruttu lentoja tuhkapilven takia. Osa matkustajista on joutunut jäämään yöksi Barcelonaan kun jotkut jatkolennot eivät ole edes lähteneet tuhkaongelman takia.

La Palman kenttä on ollut sekin kiinni tuhkan takia ja edelleen viisi koulua saarella on etäopetuksessa. Tuhkaa ja epäpuhtauksia on nyt ilmassa paljon. Ilman laadun sanotaan olevan La Palmalla tulivuoren vaikutusalueella nyt ”extremadamente desfavorable”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.