Oulussa mummoilua

Tila

Oul

Oulussa on syksyn tuntua, punaisia ja keltasävyisiä syksyn lehtiä, viileähkö, mutta aurinkoinen sää. Viikonloppu on mennyt mummoiluhommissa, lapsenlapsen kanssa.

Kanariansaaria uhkaa myrsky, jo eilen annettiin alerta maxima, maksimivaroitus mahdollisista myrskyn aiheuttamista ongelmista. Teneriffallakin on satanut, ainakin etelässä, rankasti. Pohjoisessa sadetta on ollut, mutta ei mitään myrskyä, ainakaan tähän asti.

Hellettä

Tila

pyor

Olen ”pyöräilykaupunki” Oulussa taas. Helteet tulivat vihdoin myös tänne pohjoisempaan Suomeen. Täällä asuvat ovat sen kyllä ansainneet kestettyään taas yhden lumisen ja jäisen talven. Kännyn mittari näyttää nyt +26, eikä ole edes puolipäivä.

Nallikarin uimarannalla on todettu runsaasti ulosteperäisiä bakteereja, eikä uinti ole suositeltavaa. Harmillista kesänviettäjille ja etenkin lapsille, jotka riemuitsevat sekä pitkästä hiekkarannasta että uimisesta!

Olemme suunnitelleet jo kotiinpaluuta ja varanneet laivapaikat Armakselta heinäkuun loppupuolelle. Armas lähtee Huelvasta kohti Teneriffaa kerran viikossa, lauantaisin. Matkustajia on ollut tuolla reitillä ennätyksellisen paljon kuluneena keväänä:
tammi-toukokuun välisenä aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet hieman yli 100% verrattuna vuoteen 2021, jolloin vielä korona oli haittaamassa matkustelua. Viidessä kuukaudessa tänä vuonna 23142 henkilöä on ollut tuolla reitillä Armaksen kyydissä ja 13626 ajoneuvoa on kuljetettu mantereen ja saarten välillä samana aikana. Ajoneuvojen lisäys edellisvuoteen on 127%.
Armas kuljettaa myös rahtia.

Mutta ennen kotiinpaluuta olisi varattuna vielä yksi matka lähipäivinä. Siitä lisää jatkossa.

Potkulaudat

Tila

pot

Mikähän on tämä sähköpotkulautavillitys? Niitä näkee joka puolella kaupunkia. Tänään ne näyttivät hylätyiltä, vaikka kyllä potkuttelijoitakin (ajelijoita?) näkyy. Kaupunki oli muutenkin hiljainen, lieneekö kiekkotapahtumien syytä? On ainakin kaksi asiaa, joita minä en seuraa: urheilu ja musiikki.

Polkupyöräilykaupunki Oulu, sen huomasin pari päivää sitten kun kävelin jalkakäytävää pitkin. Pyöräilijät säikäyttelevät ajaessaan läheltä ohi. Niin, olin jo unohtanut, että täällä täytyy kävelijöiden varoa pyöräilijöitä.

Olen viettänyt ihania päiviä lapsenlapsen kanssa. Ja hän, hyvin sosiaalisena ja sanavalmiina ja vilkkaana esittelee minut muille ihmisille: – Tämä on mummo!

************

Huomenna on Día de Canarias, Kanariansaarten päivä. Juhlallisuudet ovat jo alkaneet. Teneriffalla, kuten muillakaan saarilla, ei tunneta vain yhden päivän juhlia.

Oulussa taas

Tila

o

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli nyt käytössä uudet laitteet turvatarkastuksessa. Mitään nesteitä tai elektroniikkaa ei tarvinnut ottaa pakaaseista pois. Masiinat olivat massiivisia puikuloita ja muistuttivat melkein magneettikuvausputkea. Matkustajat kulkivat tavallisesta metallinpaljastinportista, takit ym päällysvaatteet piti tavanomaiseen tapaan riisua.

Perämeri näytti olevan rannan tuntumasta vielä osittain jäässä.

Oulussa on jo kesäistä, tänään aurinkoista ja täkäläisittäin lämmintä: lähes parikymmentä astetta. Koivut ovat hiirenkorvalla.
Jos Puertossa perinteinen kuvauskohde on Muelle ja San Telmo, täällä se minulla näyttää olevan ”Letkun” puisto. Kyllä toripolliisikin pääsee kuvaan, kunhan sinne saakka ennätän.

Lapsenlapsi on jo halattu ja yhdessä on leikitty. Opeteltiin hieman espanjaakin: uno, dos, tres, cuatro, cinco. Ja abuela y nieta.❤️

Kotimatkalle

Tila

outu

Nyt olen jo palannut Ouluun, kotimatka alkamassa. Sää on lauhtunut, viime päivinä on ollut jopa muutama lämpöaste ja siis myös jäätä ja liukasta. Varovasti tulee käveltyä, sillä Suomen oloihin soveltuvia talvikenkiä minulla ei ole, kun olen täällä vain ”lomareissuilla”.

Lapsenlapsen syntymäpäivät vietettiin pienellä läheisten porukalla, ihastuttava ja rakas on tuo kaikesta kiinnostunut eläväinen 3-vuotias.

Pientä valoa tunnelin päässä näkynee jo korona-asiassa: infektion sanotaan laantuvan pikkuhiljaa ja rokotusten myötä ne, jotka sairastuvat saavat lievempiä oireita. – Kaikki saamme koronan jossakin vaiheessa, uhkailevat asiantuntijat.

Teneriffa on edelleen tasolla 4. Lennolle Espanjaan vaaditaan rokotustodistus ja täytetystä Spain Travel Health -kaavakkeesta saatu QR-koodi. Sen täyttö kävi jo rutiinilla, niin monta kertaa olen nyt korona-aikanakin Suomessa käynyt.

Tänään Helsinkiin ja huomenna Teneriffalle.

Kylmää ja kuumaa

Tila

op

Pohjois-Suomessa on ollut kylmä yö, pakkasen puolella. Oulussa on nyt aamulla muutama lämpöaste, mutta yöllä näyttää sataneen lunta.
La Palman kuva on Kanarian television kuvaa. Kuuma laava vyöryy edelleen kaduille, rakennusten päälle, viljelyksille. Eilen evakuoitiin laavan reitiltä lisää asukkaita. Sekä pääministeri Sanchez että Kanarian pääministeri Torres puhuivat lähetyksessä ja lupasivat korvauksia niille, joiden talot ja maatilat ovat tuhoutuneet. Rakennuksia on tuhoutunut kokonaan tai osittain noin 1000, asuintaloja, liikehuoneistoja ym.

Yllättävää minulle oli, että vain 8% La Palman pinta-alasta on laavavirtojen tuhoamaa. Mutta rannikot ovat saarilla tiheään asuttuja, sillä tulivuorisaarilla on paljon asumiskelvotonta aluetta ”arriba”, ylhäällä rinteillä.

Olen viettänyt mukavia päiviä ihastuttavan ja rakkaan lapsenlapseni kanssa. Pian on kotiinpaluun aika.

Kemi-Oulu

Tila

kemou 

Kävin Kemissä äitini luona ja olen nyt Oulussa mummoilemassa. Kemin rautatieasemalle on tyypillistä pitkät puutavaravaunut, niitä muistan nähneeni siellä ”aina”. Myös tehtaan savut ovat Kemille tyypillisiä. Klo 12 arkisin kuuluu vieläkin kahdentoista piippaus, senkin muistan jo lapsuudesta.
Kolmas kuva on Karhin puistosta Oulusta.

Teneriffa on päässyt vihreälle, faasiin yksi, sillä koronainfektiot vähenevät edelleen. Saarista ainoastaan Fuerteventura on faasissa 2, muut saaret ykkösellä.

La Palmalla tulivuori sylkee laavaa, palavia pyroklasteja ja savuja edelleen. Laava on tehnyt uuden kielekkeen, joka uhkaa tuhota lisää banaaniviljelyksiä. Savu- ja tuhkapilvi on nyt kääntymässä Teneriffan suuntaan. Tällä hetkellä La Palman kentän toiminnassa on ongelmia ja epäillään, että on mahdollista että Tenerife Nortellekin voi tulla vaikutuksia lentoihin. – Minun pitäisi päästä viikon kuluttua kotiin!

Kesäpäiviä

Tila

lin

Kuvat ovat Linnasaaren ympäristöstä.

Nyt tuli kesä. Ainakin muutamaksi päiväksi. Eilen oli minun mielestäni vielä viileää, kun lämpötila oli alle +20. Oululaiset kulkevat kesävaatteissa, shortseissa ja T-paidoissa, mutta minä tarvitsin pitkähihaista ja neuletakkia. Tänään lämpenee.

Oululaiset iloitsevat siitä että kaupunki on valittu kulttuuripääkaupungiksi 2026.

Minulle tuli toissapäivänä kutsu toiseen rokotukseen Lagunan yliopistosairaalaan. Aika olisi tänään. En valitettavasti ehdi sinne; odottelen Oulu-hallin rokotusaikaa, sinne menen juhannusviikolla.

Espanja avautuu turismille. Koronatestejä ei enää vaadita rokotetuilta 7.6. alkaen, kerrottiin uutisissa. Tämä on hyvä uutinen minulle paluumatkaa varten.

Citybussi

Tila

city

Ensimmäinen sateeton päivä pitkään aikaan! Ajelin Citybussilla. Miksikähän sillekin on pitänyt antaa englanninkielinen nimi? Oululaisempi olisi ollut vaikka Pikkuonnikka. Onhan Nallikariin menevä pikkujunakin Potnapekka. Se ei näytä kulkevan nyt korona-aikana.

Tällä viikolla tulee ehkä lievennyksiä maskisuosituksiin. Kulttuuri- ja urheilupaikkoja avautuu. Rokotukset jatkuvat ja tauti on vähenemässä, niin täällä kuin Teneriffallakin. Silti virusta täytyy vielä varoa, vaara ei ole ohi.

Teneriffalla metsäpalo on onneksi saatu sammutettua. Sammutustöitä tehtiin tälläkin kertaa myös ilmasta helikopterien avulla. Paloalue laajeni lopulta yli 3000 hehtaarin suuruiseksi, kehän (perimetro) ilmoitetaan olleen 42 km. Harmi, että Kanarian television uutiset näkyvät netissä vain päivän vanhoina! Tuntuu, että ne ovat silloin jo vanhentuneita.

Huomioita: Olen todennut, että ovien avautumissuunta aiheuttaa vaikeuksia: Teneriffan sisäänpäin aukeavat ulko-ovet ovat juurtuneet muistiini niin, että täällä erehdyn monesti suunnasta. Juomavesi suoraan hanasta on todella helpottava asia täällä. Käteistä rahaa täällä ei juuri käytetä! Olen maksanut kortilla kaikki ostokseni. Ne muutamat setelit, jotka varalta nostin automaatista ennen lähtöä, ovat edelleen käyttämättä. Teneriffalla on vielä joitakin pieniä ravintoloita tai kahviloita, joissa kortti ei käy.

Kivikukko

Tila

kivi

Kivikukkoja rakennettiin Suomeen sota-aikana rautatieasemien läheisyyteen vara-asemiksi. Oulussa tämä kukko oli paikallaan vuosikymmeniä, kunnes 2000-luvun alussa se siirrettiin palasina odottamaan uutta tulemista. Viime vuonna kukko on koottu uudestaan melkein entiselle paikalleen ja toimii nyt pysäköintipaikkojen sisäänkäyntinä. Minun mielestäni se olisi arvokkaammankin roolin ansainnut!
Yhdessä kuvassa pilkottaa ayuntamiento 🙂 , kaupungintalo.

Taas Oulussa sataa ja on kylmä.

Teneriffa jatkaa faasissa 2. Aricossa saaren eteläpuolella on metsäpalo lähellä Teiden kansallispuistoa, 400 hehtaaria on ollut tulessa. Lämpö ja puuskittaisen tuuli on vaikeuttanut sammutustöitä. Toivottavasti tuli saadaan pian hallintaan.