Teneriffan talvi

Tilapäivitys

invi

Teneriffan talvi on lähes kuin suomalainen kesä (hellekesä poislukien). Illalla villatakki/kevyttoppatakki tai pitkähihainen on tarpeen, mutta päivällä auringon paistaessa on lämmintä, yleensä ainakin +20. Sanotaanhan meillä täällä olevan maailman paras ilmasto!

Manner-Espanjassa on talvella kylmää, pohjoisessa luntakin ja tällä hetkellä mm. Baskimaassa, Navarrassa ja Riojassa tuhoja aiheuttavat voimakkaat tulvat. Joet siellä tulvivat runsaiden sateiden seurauksena.

Kävimme eilen ystävien kanssa syömässä Barranco Las Lajasissa, Carlosin guachinchessa. Korona-aikana emme ole tuossa hyväksi kokemassamme paikassa käyneet. Muutoksia oli tapahtunut, pöytiä oli lisätty ja uusi terassikatos tehty. Lounasaikaan paikallista väkeä tuli syömään terassin täydeltä. Ruoka oli maukasta, kuten aina. Talon tortilla on mehevää ja maukasta, carne de fiesta maistui myös. Uusi viini oli erityisen hyvää!

La Palman tulivuorenpurkaus on kestänyt nyt 85 päivää. Laavan alle on jäänyt 1223 hehtaaria. Noin 2900 rakennusta on vaurioitunut tai tuhoutunut. Vuori on rauhallisempana, mutta aktiviteetti ei ole vielä loppunut.

Arriba

Tilapäivitys

arri

Kävimme Orotavan kaupungin yläpuolella olevassa suuressa puutavaraliikkeessä hankkimassa levyä aitamuurin pilarien valua varten. Kuvat on otettu liikkeen pihalta merelle päin.
Opin uusia sanoja: tablero trescapas para obras, amarillo, keltainen kolmikerroksinen työlevy. On kuulemma hyvä ja voi käyttää monta kertaa. Onneksi kumppani tekee työt, niitä en osaisi, minä hoidan vain espanjan puhumisen kun käydään asioilla.

Osa kouluista alkaa tänään. Se tietää paljon liikennettä koulujen lähistöllä, kaikki lapset viedään ja haetaan. Ja poliisi valvoo liikennettä koulujen lähellä aamuisin.

Meillä jatkuvat kuumat säät. Mantereella, etenkin pohjoisessa, on satanut ja myrskynnyt jo monta päivää, mutta me saamme nauttia tästä maailman parhaasta ilmastosta.

Naapurisaarella (Gran Canarialla) on ollut ongelmia saapuvien turistien matkalaukkujen kanssa: matkatavaroiden käsittelijät ovat olleet lakossa ja saapuneet matkailijat ovat jääneet ilman laukkujaan.

Jos Suomessa havahduttiin vanhusten hoitolaitosten ongelmiin, niin samaa näyttää tapahtuvan täälläkin. Vanhustentalojen (residencias de mayores) epäsiisteyteen, kosteusongelmiin, hoidon epäkohtiin ja tuhohyönteisten löytymiseen (esim. torakat) on nyt kiinnitetty huomiota.

Mihin me joudumme vanhoina?

Päivän refrán sopii nyt tähän aiheeseen: ”Quien no sabe de abuelo no sabe de bueno” – ’Joka ei tunne isovanhempiaan, ei tiedä hyvästä’.

Maisemia – Paisajes

Tilapäivitys

mai

Maisemien katselua:

Kävimme eilen, ensimmäistä kertaa muuten, Las Aguilaksen hotellin kukkulalta tähystelemässä maisemia. Ylimmäinen kuva on pihalta otettu panoraamakuva näkymästä; se vääristää hieman, mutta koko Orotavan laakso näkyy kuitenkin.

Keskimmäinen kuva on Orotavan kävelyltä: Plaza de Constituciónin kohdalta alas Puertoa kohti.

Kolmas kuva on ”meille päin”. Siellä talomme on autopistan yläpuolella, rinteessä, yksi monien joukossa.

Ajelulla

Tilapäivitys

mie

Koti-Teneriffalla taas. Mikä ihana lämpö ja aurinko! Olemme saaneet nauttia n. 25 asteen päivälämpötiloista. Nyt, pari päivää kotiinpaluun jälkeen tuntuu, että olen sulanut Suomen syväjäädytyssäistä.

Kävimme ajelulla vuorilla Pino Alton yläpuolella ja laskeuduimme sieltä moottoritien alapuolelle Santa Ursulan kohdalta. Näimme kauniita maisemia, kevään keltakukkia ja pilvettömän taivaan.
¡Que suerte vivir aquí!

Odottelua

Tilapäivitys

 

paisa

Muutama näkymä: Pari päivää sitten meri näytti taas voimiaan ja vyörytti suuria aaltoja rantaan. Tämä talvi ja kevät ovat olleet sateisia. Se lienee hyvä asia kasveille, ainakin Matanzassa viini on jo hyvässä kasvuvauhdissa. Nyt näyttää aurinkoiselta, mutta muutamalle tulevalle päivälle on taas luvattu sadetta. Harmi, sillä odottelemme huomisia rakkaita Suomen vieraita: poika ja miniä ovat tulossa. Menemme etelään, jos täällä pohjoisessa sataa.

Kukkia

Tilapäivitys

flo

Kävimme ostamassa uusia kesäkukkia edellisten, kuuman kesän kuivattamien tilalle. Nyt opin sen, että täällä ”kesäkukkia” voi istuttaa muutaman kuukauden välein ympäri vuoden.
Kävimme Tacoronten puutarhamyymälässä alakylillä, lähellä rantaa. Sieltä oli huimaavan hienot näkymät, vaikka calimaa olikin himmentämässä maisemaa. Näillä rannoilla vesi näytti olevan kristallinkirkasta.
Kaunista ja lämmintä on täällä meidän Teneriffan pohjoisessa.

Teneriffan etelä ei ole Kanariaa, sanoivat ystävämme ja siitä olen samaa mieltä. – Tällä tarkoitan turistikohteita Las Americas ja Los Christianos.

Paisajes

Tilapäivitys

paisajes

Tänään olimme maisema-ajelulla. Myrsky, jonka piti tulla, meni menojaan ja antoi meille vain pieniä tuulenpuuskia. Aamupäivästä taivas oli pilvetön ja näkyvyys oli hyvä.

Señor Teide nähtiin koko komeudessaan Sauzalin viiniviljelyksiltä. Puerto de la Cruzin näkymää sen sijaan ihailtiin banaaniviljelysten keskellä sijaitsevan kartanon kattoterassilta. Miksi noissa paikoissa kuljimme? – Etsimme ystäville taloa tai fincaa vuokralle, mutta vielä ei sopivaa löydetty.

Näkymiä

Tilapäivitys

Pari näkymää Orotavan laaksoon:monasterioMonasteriosta merelle päin auringon laskiessa.

orotavaOrotavan kattoja Puertoon päin katsottaessa. Huomaathan, että maapallo on pyöreä, horisontti kaareutuu. 🙂

Näitä näkymiä painan mieleeni nyt, kun pakkailen tavaroita Suomen reissua varten. Onneksi käyn siellä vain ”kääntymässä” alkukesästä.

Pino Altossa

Tilapäivitys

Martinilla

Vierailimme Pino Altossa: Martinin huolella hoidetussa puutarhassa sai nauttia kukkien väriloistosta, yrttien tuoksusta, makeista hedelmistä. – Tietysti meille tarjottiin myös runsas ja maukas ateria, jossa koko perhe oli koolla. ! Gracias Martin y toda la familia!