Teneriffa faasiin 4

Tilapäivitys

cur

Niinpä sitten kävin ilmoittautumassa kurssille. Se alkaa syyskuussa tasokokeella, jolloin ryhmäni määrittyy. Oppitunteja on kaksi kertaa viikossa syyskuusta toukokuuhun, akateemisen vuoden mukaan. Todistus, jonka koulusta saa, on virallinen kielitodistus.

Kävin maksamassa kurssimaksut pankkiin ja kirjoittautumassa kurssille. Ihmetystä ja hämmennystä herätti kaavakkeen ilmaisvaihtoehdot: jos oppilas on suurperheinen, vammautunut, perheväkivallan (!) tai terrorismin (!) uhri, hän pääsee maksutta. Minä olen, onneksi, ihan tavallinen maksava oppilas.

Teneriffa nousee tasolle 4, sillä korona leviää. Vuorokaudessa saarilla yhteensä löytyi yli 900 tartuntaa, joista noin puolet Teneriffalla ja nuorilla. Maanantaina astuvat voimaan uudet rajoitukset, joihin kuuluu mm. se, että rokotustodistus on esitettävä ravintoloihin tms julkisiin tiloihin mentäessä. Myös negatiivinen testi tai sairastettu tauti on todistettava, ellei rokotustodistusta ole. Näistä enemmän ensi viikolla.

Päivän refrán: ”El que algo quiere, algo le cuesta”, kaikella on hintansa.

P.S. Loro-juna kulkee taas. Kuvattu aamulla klo 9.30, jolloin turistit on viety eläinpuistoon.

Ministeri

Tilapäivitys

guirr

Meillä on ollut lämmintä, vuorilla hieman calimaa.

Päivän (ja jo eilisillan) pääuutinen on, että Espanjan uudeksi terveysministeriksi on valittu Carolina Darias. Hän on 55-vuotias, syntynyt Las Palmasissa Gran Canarialla ja puoluekanta on PSOE (sosialidemokraatti). Darias on toiminut politiikassa jo pitkään, vuodesta 1999. Hän on valmistunut oikeustieteestä Lagunan yliopistosta. Aiempi terveysministeri (Salvador Illa) erosi, koska hän suuntaa ehdokkaaksi Katalonian tuleviin vaaleihin. Vaihtoa on kritisoitu siitä, että Illa lähti muihin tehtäviin kesken pandemian kriittisen vaiheen. Carolina Darias ottaa ministeriyden mielellään vastaan, vaikka ajat ovat vaikeat.

Hyvää asiassa on, että Darias on kanario ja nainen!

Lanzarotella on edelleen vaikea koronatilanne.
Viruksen brittimuunnos on jo saapunut Kanarialle. Brasilian ja Etelä-Afrikan muunnoksia ei ole vielä saarilta löydetty.

Päivän refrán: ”Lo cortés no quita lo valiente” tarkoittaa, että voi olla sekä kohtelias että rohkea, eivätkä nämä tavat käyttäytyä sulje toisiaan pois.

Kulkutauteja

Tilapäivitys

Masc

Viides karanteenipäivä

Epidemioista

Tämän päivän ”perusvälineet” ovat tässä. Kauppareissuilla suositellaan kertakäyttöistä hengityssuojaa ja hansikkaita, joita jaetaan joissakin kaupoissa ovella. Minä en ole näitä tarvinnut, kun en ole missään käynyt.

Vitamiineja otan: niistä voi olla hyötyä ja tuskin haittaa. Monivitamiinia ja lisäksi suurella annoksella C-vitamiinia, jota joissakin medisiinisissä artikkeleissa suositellaan.

Valvoskelin yöllä ja luin netistä – mitäpä muuta kuin koronajuttuja. Ulkonaliikkumiskiellolla ja rajoituksilla yritetään lieventää virustautiin sairastumista siten, että epidemian kesto pitkittyisi ja olisi mahdollisimman vähän sairastuneita samanaikaisesti. Miksi? Siksi, että sairaalapaikkoja olisi riittävästi tarvitsijoille ja tarvittavia laitteita niitäkin käytössä riittävästi.

Jos viruksen olisi annettu levitä vapaasti eikä mitään rajoituksia ihmisille olisi annettu, liian moni olisi sairastunut samaan aikaan, jäänyt vaille tarvittavaa hoitoa ja nykyistä enemmän sairaita olisi menettänyt henkensä tässä epidemiassa.

Siksi täällä ja kaikkialla vedotaan ¡Quedate en casa! Jää kotiin!

Yöllä muistelin myös, mitä epidemioita on sairastettu minun elinaikanani Suomessa.

Pandemia, joka on nimetty aasialaiseksi, on jyllännyt vuonna 1957. Silloin olen ollut vielä niin pieni, että mitään muistikuvaa minulla ei tästä ole.

Tuberkuloosi, vaikka onkin bakteeritauti, eikä virus, jylläsi vielä 1960-luvulla ja muistan, että sitä pelättiin. Muutama sukulainen oli keuhkotautiparantolassakin. Tuberkuloosi saatiin häviämään antibiooteilla, vaikkakin viime vuosikymmeninä tautia on tullut joitakin tapauksia ”tuliaisina” maailmalta.

Hongkongilaiseksi nimettyä pandemiaa sairastettiin Suomessa 1968. Sen muistan ja perheessämme sitä sairastettiinkin.

Sikainfluenssaepidemia oli vuonna 2009. Silloin olin jo Teneriffalla, eikä siihen tullut kiinnitettyä paljonkaan huomiota ennenkuin rokotteen ikävät sivuvaikutukset, narkolepsiatapaukset tulivat julki.

Lintuinfluenssasta kirjoiteltiin v. 2016 aikoihin, torien puluja häädettiin peläten niiden levittävän tautia, mutta epidemiaksi ihmisille tauti ei onneksi tullut.

Mutta nyt meillä on korona. Se on pandemia, joka voi olla vaarallinen kenelle tahansa. Rokotetta ja lääkkeitä kehitellään, mutta vielä niitä ei ole yleisessä käytössä.
Espanjassa on tämän päivän tietojen mukaan n. 25 0000 sairastunutta ja heistä n. 1300 henkilöä on kuollut. Kanariansaarilla sairastuneita on 384, seitsemän on menettänyt henkensä.

Pysykäämme siis kiltisti kotona karanteenissa! Tiukat hätätilasäännöt on tehty suojaksemme.

Pandemia

Tilapäivitys

Tienda

Korona! Nyt se tuli: pandemia. Kuvassa on paikallisen marketin tyhjiä hyllyjä. Ihmiset hamstraavat mm. ruokaa, vettä (?) ja wc-paperia. Uutiset ovat täynnä koronaa.

En mene äitini luo, sillä vierailuja ikääntyneiden luona ei suositella nyt. Sukutapaaminenkin peruuntui. Ulkomailta tuleville suositellaan kahden viikon kotona oloa matkan jälkeen, monissa työpaikoissa on siirrytty etätöihin.

Mitenhän käy minun? Matkustamista ulkomaille ei suositella, mutta minun pitäisi päästä asuinmaahani!